Missä sanassa yhdistyy parhaiten pieni ihminen ja valtaisa yhteiskunta? Se on kokemuksellisuus

Yhteiskunnan johtamismekanismit ovat monella tapaa pahoin epäonnistuneet!

Jos joku on sitä mieltä, että poliittinen järjestelmämme on onnistunut hyvin ja työelämän laatu kaikkialla erinomaista, sellaista ihmistä tulee pitäneeksi sinisilmäisenä. Tietysti asia on niin, kuin hän tuntee, verratessaan kokemuksiaan johonkin muuhun. Kokemuksellisuus on subjektiivinen arvioiden joukko.

Videossa vertaan kokemusten syntyä matematiikan muunnokseen (Laplace transformation), missä ajan funktiona saadut arviot tavallaan kääntyvät uuteen asteikkoon eri näköisinä graafeina. Tuo uusi asteikko on holokratia ja ihmisellä on kahdeksan tärkeää holonia, jotka edelleen sisältävät aisti- ja tunnejälkiä hänen elämästään.

Kokemuksellisuus on maailman mielentilojen mittari

Kuka haluaa tuottaa pahaa mieltä toisilleen? Ei ainakaan ihan pieni lapsi. Kaikki brutaali syntyy mielestäni pahoista kokemuksista. Niinpä jos saataisiin aikaan ”hyvän kierre”, päästäisiin ummehtuneesta ajattelusta eroon!

Toivoa on siis vielä jäljellä. Systeemisiä malleja erinomaisten yhteiskuntaratkaisujen tekoon on lukuisia. Metayliopisto on tuonut esille useita ja verkostoitunut parhaiden edistäjien kanssa maailmanlaajuisesti. Yhteistä hyvää kannattaa jakaa, koska se monistuu jakaessaan, eikä suinkaan supistu kuten talouselämässä pyörivä dollari jakaantuu osiin: kilpailijat, verottaja, kustannukset, häviöt, riskit ja varmistukset.

Video on vajaan oppitunnin mittainen (36 min).