-
Stoalainen tyyneys selitettynä laajasti: “Philosophy of Everything” ja ison maailman kriisienhallinta systeemisesti mallintaen
Erään filosofian ja markkinoinnin ammattilaisen, Elizabeth Azide, sivusto ThePhilosophyOfEverything sai minut tutkimaan stoalaisuutta, persoonallisuuden erästä voimakasta piirrettä. Sivusto oli niin hyvin jäsennetty alafilosofioihin, että niiden eritteleminen ja yhdisteleminen alkoi kiinnostaa minua. Löytyykö sitä kautta myös tyyneyden ydin? Tekemäni video esittelee hänen sivustonsa logiikan ja idean sekä Marcus Aureliuksen tarinan ytimen, osittain OpenAI:n avustuksella. Tyyneyttä nykymaailmassa…
-
Sellaista symboliikkaa, logiikkaa ja pragmatiikkaa, mihin ei nykytutkimus eikä bisnes, eikä valtiovalta pysty!
Olen halunnut oppia ymmärtämään symboliikan todellisen arvon ihmisille aina siitä lähtien kun väittelin tohtoriksi symbolisesta analyysistä (v. 2008). Nykykulttuurissa symboliikan voima olisi hätkähdyttävän suuri, mikäli ihmiset pystyisivät soveltamaan sitä muutenkin kuin hymiöitä valitsemalla. Grimmin satu kultakalasta ja kalastajasta on monivaiheinen ja yllättävä. Se kertoo ihmisen ahneuden kierteestä, mutta toisaalta myös universaalista oikeudenmukaisuudesta. Kyltymätön ihminen saa…
-
Psykologia ja systeemimallinnus (video 3)
Metayliopiston julkaisuprosessi hyödyntää systeemien teoriaa ikään kuin se olisi toiminnan moottori, joka antaa ideoille mahdollisuuksia tulla julkisuuteen, kun eri tavoin muodostetaan tarkoituksellisia systeemien kombinaatioita. Video kuvaa kuinka systeemistä psykologia itsessään on, ja tämä periaate on yksi systeemien teorian päätarkoituksia: analysoida aiheita eri näkökulmista.Videossa esitellään systeeminen perusmalli, fasadi, joka on tehokas tapa lähestyä aihetta kuin aihetta.…
-
Valitse mikä tahansa aihe, neuvon kuinka siitä tulee systeeminen idea!
Systeemitiede
-
Esan ja Ekin teoriat: kaksi käsitystä systeemiälykkyydestä
Esa Saarinen, systeemiälykkyys Eki Laitila, systeemiajattelu, innovointikirja, systeemtiede
-
Tiedollisen kehittymisen paradigma: oppimisesta kehityshankkeisiin asti
Koulutusjärjestelmä on valitettavasti altis taantumaan (sir Ken Robinson), koska opettajilla ja kouluttajilla on kymmenien vuosien työuransa taipumus jäädä oppimaansa tietoon ja siksi yhteiskunnan muuttuessa nopeasti vuosi vuodelta jäädään jälkeen siitä mikä on teknologian ja yksityisen sektorin eturintama. Oppimisen, kehittymisen ja viestinnän paradigma Videossa alustataan metodologiaa, jota käyttäen yhteistyö kehittyisi, oppiminen ja opetus systematisoituisi ja saataisiin…
-
Näytesivu: Vastuullisen tekoälyn paradigma
Kaikkein parhaiten tekoälyn pragmatiikkaa selostava kirja Kirjan Vastuullisen tekoälyn paradigma on kirjoittanut symbolisesta analyysistä väitellyt tohtori, systeemimetodiikan kehittäjä noin 10 vuoden tutkimuksessaan. Kirjassa tulee esille erilaiset tutkimisen ja selittämisen metodit ja teoriat kuten systeemitiede, kybernetiikka, holarkia, hermeneutiikka, tietojenkäsittelytieteen keskeiset periaatteet, tekoälyn pragmaattinen idea sekä positiivinen yhteiskuntanäkemys korostamassa vastuullisuutta ja ihmisläheisyyttä. Kuinka on mahdollista, että…
-
Metayliopiston videoiden systematiikka: Taso 1 on teema kuvaamassa todellisuutta ja paradigmaa
Paradigma murtuu yleensä ryskyen Näin uusista tieteen ja käytännön mullistuksista on todettu (linkki): “In a brilliant series of reviews of past major scientific advances, Kuhn showed that science advanced the most by occasional revolutionary explosions of new knowledge, each revolution triggered by introduction of new ways of thought so large they must be called new…