Addiktoitumisesta järkiintymiseen !
Rakennussarjalla tarkoitetaan työkalujen kokoelmaa. Toisaalta vasara- naulasyndrooma tarkoittaa sitä, että rakentajalla olisi vain yksi työkalu, se vasara, millä yrittäisi “rakentaa” mitä tahansa. Tekoäly-yritys kuukahtaa helposti siihen, että heillä yksi näkökulma ja työkalu, jolla yritetään tehdä koko maailma “viisaaksi”.
Systeemiajattelu, ja varsinkin Metayliopiston suosittamana konstruktiivisena välineenä, on uraansa juuttumisen (addiktoitumisen) vastakohta.
Viisautta voi kyllä edistää, mutta parhaiten siten, että valitaan sopivia kohteita, esimerkiksi koko yhteiskunta, jolle haluat “pelkkää hyvää”. Se on Ihannekirjan tarkoitus. Sillä tiellä tarvitaan kognitiivisia välineitä, ajattelun työkaluja ja ehkä joku hyvä ohjelmisto tietokoneeseen, että saisi aikaan parhaan arkkitehtuurin firmalleen, organisaatiolleen, toimittajaverkostolle, ja mitä kukin haluaakaan suunnitella.
Yhteiskunnallista tekoälyä ei neuroverkkopohjaisilla koneoppimisen menetelmillä tulla koskaan saamaan aikaan, paitsi paloittain, koska neuroverkko ei ole suunnittelun menetelmä. Siinä siis paukahti vasara ohi, tai väärään maaliin.
Kyllä yhteiskuntaa tulee edelleenkin suunnitella ihmisten toimesta ja luovasti, ja kaikissa niissä muodoissa systeemiajattelusta voi olla hyötyä kiteyttämässä ajatuksia, viestimässä niistä toisille, tarkistamassa suunnitelmia jne. Tekoäly tulee luontevasti tämän työn jatkona mukaan.
Kun on suunniteltu liike-idea, siitä voi ohjelmoida agentin ja verkostonkin, mikä alkaa sitten tukemaan ihmisiä heidän työssään tuntien prosessin piirteet ja avainkohdat ongelmineen, analysointitarpeineen. Se on jatkumoajattelua sopivan hienosyisesti startista maaliin. Kunpa yhteiskunta joskus pääsisi siihen moodiin, että asiat menisivät jouhevasti eteenpäin ilman riitoja, ilman sekoiluja…