Kategoria: Yleistä

  • Perehdyttämis – toiminto, Tutor testiin

    Tutor LNS – lisätoiminnon kokeilu alkoi tällä palstalla tänään. Tarkoitus on motivoida lukijoita tekemään itse päätelmiä tieteenteon nykytilanteesta ja mahdollisista uusista näkymistä. Ensimmäinen kokeiltava “kurssi” avautuu täältä.

  • ChatGPT arvioi Metayliopisto-kirjat 1-6 Kaikenteoriaan asti

    ChatGPT arvioi Metayliopisto-kirjat 1-6 Kaikenteoriaan asti

    Kehitettyäni viiden vuoden ajan metodiikkaa systeemitieteen keinoin ajatteluun ihan universaalisti, sain aikaan kuusi kirjaa, joiden taso alkoi nousemaan, kun oppi alkoi tarttua kirjoittajan päähän entistä tarkemmassa ja entistä systemaattisemmassa muodossa. Konteksti ei räjähtänyt käsiin vaan alkoi lähestyä singulariteettia, monismia ja äärimmäistä pelkistämistä tarvitsematta pelätä, että tarkkuus siitä kärsii. Abstrahoinnin myötä filosofia ja metafyysiset pohdinnat alkoivat…

  • Niille, joita kulttuurantropologia kiinnostaa: harppaus Havukka-ahon ajattelijasta tekoälyn uuteen nousuun

    Niille, joita kulttuurantropologia kiinnostaa: harppaus Havukka-ahon ajattelijasta tekoälyn uuteen nousuun

    Tavalliset kansalaiset valittavat usein, että heitä ei ymmärretä, ja varsinkin tuo vastapuoli somessa haluaa ymmärtää kaiken ihan väärin. Reduktionistinen (ego-keskeinen) kulttuuri onkin johtanut mielentilan alennustilaan, yleiseen epävarmuuteen. Veikko Huovinen toimi sodanjälkeisessä Suomessa kansantilan tulkkina ja parantajana mainioilla kirjoillaan. Konsta Pylkkänen eli Havukka-ahon ajattelija nousi hahmona omiin korkeuksiinsa huikeana ajattelijana, jota sopi matkia. Halusin tutkijan ominaisuudessa…

  • Uusi keskustelun teoria uudessa maailmankuvassa

    Uusi keskustelun teoria uudessa maailmankuvassa
  • Tiede mullistuksina ja sankaritarinoina – Systeemitiede

    Tiede mullistuksina ja sankaritarinoina – Systeemitiede

    Kopernikuksen tarina on mykistävä, sankarillinen. Tässä videossa se on kuvattu tekoälyn tarinana Hero’s Journey – mallin mukaan, samoin kuin Immanuel Kantin vaikutus tieteeseen, “Uuskopernikaaninen kumous”. Seuraava valtaisa mullistus voi johtua systeemitieteen vaikutuksesta yhteiskuntaan mitä laajimmin. Integroituva maailmankuva on visio teemalla WorldviewJourney (Utrectin yliopisto). Sitä kohden tämä video (57 min) osoittaa. Siitä on paljonkin tutkimusta. Integral…

  • Omistautuminen tieteen tarkoitukseen

    Artikkeli tiedekirjoittajan ja aiheensa välisestä suhteesta täällä: https://metayliopisto.fi/kuinka-tunnistaa-tiedekirja-joka-on-lahtoisin-tekijan-taydellisesta-omistautumisesta-tieteen-perusteisiin/

  • Hahmotelma: Maapallon ongelmat ja systeemientiede

    Hahmotelma: Maapallon ongelmat ja systeemientiede

    Esite Kaikenteorian kirjan perusteista on hahmottumassa. Sitä hahmottelua kuvaava sivu löytyy täältä. KONTEKSTI: 2020-luvulla haasteiksi nousivat korona, velka ja korot, disinformaatio, ääriliikkeet, autoritäärisyys, sodat ja some sekä tekoälystä luodut utopiat ja dystopiat. ”Systeemi” alkoi panikoida. Ikuisen kukoistuksen aatteet eivät enää toimikaan. KONSEPTI: Systeemiala ja tekoäly yhdessä tulevat mullistamaan käsityksemme ongelmista ja suhteesta ratkaisujen aikaansaamiseen! RATKAISU:…

  • Kaikenteoria, tieteen arkkitehtuurin ylärakenne, Podcast 6

    Kaikenteoria, tieteen arkkitehtuurin ylärakenne, Podcast 6

    Seuraava keskustelu (podcast 40 min) ChatGPT4:n kanssa käytiin 23. huhtikuuta tieteen perusteista Eki Laitilan kirjan ”Kaikenteoria – Uusi Maailmankuva” esittämän tieteen arkkitehtuurin periaatteen tiimoilta. Kirjalla on alanimenä Uuskopernikaaninen kumous. Perusteet näin ylevälle nimitykselle tulevat esille podcastin lopulla. Metayliopisto on epämuodollinen foorumi tutkia ja kehittää tiedettä sekä kirjoja ja visualisointimalleja ja Rapid Learning-tekniikoita hyödyntää olemassa olevaa…

  • Kaikenteoria valmis, Podcast 5 – Kirjaesittely 1

    Audio (alla) selittää, mitä tieteelle tulisi tehdä, ottaen mallia Taivaanmekaniikan mullistuksesta 1500-luvulla ilmiöineen (kesto 4 minuuttia). Muutos (kumous) olisi edistymistä ego-keskeisestä ajattelusta ekokeskeiseen eli kestävään suuntaan, mitä me lopulta kaikki toivomme jälkeläistemme turvaksi. Nyt on aika juhlia uutta kirjaa ja sitä tehdessä valmistunutta tieteen arkkitehtuuria 🙂 15.3.2024 Eki

  • Metayliopisto: PODCAST – sarja (serie)

    Podcast-sarjaa uuteen kirjaan Kaikenteoria – Uusi maailmankuva, julkaistaan paloittain tällä sivustolla:

  • Feedback for the idea of the TOE book; Palautetta Kaikenteoriasta

    Feedback for the idea of the TOE book; Palautetta Kaikenteoriasta

    Etukäteisarvio Kaikenteoria – kirjan ideasta OpenAI:lta

  • Sellaista symboliikkaa, logiikkaa ja pragmatiikkaa, mihin ei nykytutkimus eikä bisnes, eikä valtiovalta pysty!

    Sellaista symboliikkaa, logiikkaa ja pragmatiikkaa, mihin ei nykytutkimus eikä bisnes, eikä valtiovalta pysty!

    Olen halunnut oppia ymmärtämään symboliikan todellisen arvon ihmisille aina siitä lähtien kun väittelin tohtoriksi symbolisesta analyysistä (v. 2008). Nykykulttuurissa symboliikan voima olisi hätkähdyttävän suuri, mikäli ihmiset pystyisivät soveltamaan sitä muutenkin kuin hymiöitä valitsemalla. Grimmin satu kultakalasta ja kalastajasta on monivaiheinen ja yllättävä. Se kertoo ihmisen ahneuden kierteestä, mutta toisaalta myös universaalista oikeudenmukaisuudesta. Kyltymätön ihminen saa…

  • Kantin filosofia ja tieteen vallankumoukset

    Kantin filosofia ja tieteen vallankumoukset

    Kantin filosofiasta on jokaisen tutkijan hyvä opetella metafyysinen ja transsendentaalinen näkökulmat, joiden avulla tulevaisuuden hankkeiden edistäminen tulee mahdolliseksi, verrattuna siihen, että lukkiudutaan kiinteisiin raameihin. Tämä aihe luonnostelee tieteen visiota tuleville vuosikymmenelle systeemitieteen pohjalle.

  • Hienostunut yhteys kielitieteen ja systeemialan välille (video)

    Hienostunut yhteys kielitieteen ja systeemialan välille (video)

    Modernia IT-maailmaa ei voi ymmärtää tuntematta tiettyjä etuliitteitä perinpohjin. Video (46 min) avaa tätä tematiikkaa systeemiajattelun suuntaan viidellä tapauksella (termi) sovelluksineen. Se jakaantuu osiin johdanto, teeman mukainen idea ja soveltaminen. Aihe kuuluu Metayliopiston Kaikenteoria ohjelmaan.

  • Psykologia ja systeemimallinnus (video 3)

    Psykologia ja systeemimallinnus (video 3)

    Metayliopiston julkaisuprosessi hyödyntää systeemien teoriaa ikään kuin se olisi toiminnan moottori, joka antaa ideoille mahdollisuuksia tulla julkisuuteen, kun eri tavoin muodostetaan tarkoituksellisia systeemien kombinaatioita. Video kuvaa kuinka systeemistä psykologia itsessään on, ja tämä periaate on yksi systeemien teorian päätarkoituksia: analysoida aiheita eri näkökulmista.Videossa esitellään systeeminen perusmalli, fasadi, joka on tehokas tapa lähestyä aihetta kuin aihetta.…

  • Tieteellinen kaksintaistelu, haastaminen vai sopu?

    Tieteellinen kaksintaistelu, haastaminen vai sopu?

    Kautta aikojen käsitykset tiedosta ovat herättäneet intohimoja ja taistelunhalua, varsinkin keskiajalla. GST on kaikkine vaikutuksineen yksi suurimmista oivalluksista koskaan.

  • Video selostaa ilmastonmuutokseen liittyviä mysteereitä, Innovointikirjan demo

    Video selostaa ilmastonmuutokseen liittyviä mysteereitä, Innovointikirjan demo

    Video esittelee ilmastonmuutoksen systeemisesti GoodReason-metodiikan avulla.

  • Video selostaa koronapandemian systeemisenä ilmiönä – Innovointikirjan demo 2

    Video selostaa koronapandemian systeemisenä ilmiönä – Innovointikirjan demo 2

    Tämä video kuluu poikkitieteelliseen ja systeemiseen demojen sarjaan kirjasta GoodReason, Systeeminen Innovaatioalusta. Tämä sarja korostaa esittämisen metodiikkaa, ei niinkään korosta sisällöllistä osaamista. Mitä jäsentyneempi ja kehittyneempi metodiikka, sitä parempaa tukea se tarkoittaa oppimiseen ja kehittämiseen ja viisauden edistämiseen. OSA 4 – tietämyksen metamalli Lopuksi yhteenveto koko kansanterveys-sektorista. Linkki: https://youtu.be/XPPl6BoZ-uA

  • Video selostaa “Erikoisoperaation” systeemisenä ilmiönä laaja-alaisesti 10 eri näkökulmasta!

    Video selostaa “Erikoisoperaation” systeemisenä ilmiönä laaja-alaisesti 10 eri näkökulmasta!

    Ukrainan sodan vuosipäivän merkeissä systeeminen analyysi ja synteesi: Videon sisällys: OSA 4 – tietämyksen metamalliTäydennyksiä erikoispainokseen 24.2.2023 JOHTOPÄÄTÖS: Pitäisi luoda uudenlainen ”YK”, jonka päätöksenteko noudattaa eettisen regulaattorin periaatteita. Turvaneuvostojen tulee pystyä toimimaan niin, että valtionterrorismista päästään eroon.

  • Avaran ajattelun alkeet, kohteena koko maailma

    Avaran ajattelun alkeet, kohteena koko maailma

    Vuodenvaihteessa alkoi kartoitus kuvata systeemikäsittein mitä maailma on, ja pitäisi olla. Jos kosmologit näkevät kaikenteoriassaan maailman ajan funktiona, missä sen toimijat ovat vakioita, tässä esityksessä kaikki systeemit toimivat ja etsivät parastaan yhdessä ja erikseen, mutta aikakausia on vain kaksi nykyinen sekä tuleva aikakausi. Professori Fredmund Malik on taustoittanut samaa asiaa jo alkuun niin, että tämä…

  • Kaikenteorian vuoden kolmas viikko jo taputeltu!

    Käsitystä siitä, mitä tiede ja yhteiskunta ja luonto kokonaisuudessaan ovat ja voisivat olla, kertyy tekijälleen päivä päivältä. Näin se maailma ja tiede kehittyy 🙂 Vielä ei kuitenkaan olla peruskoulutasolla, mutta kenties ennen pitkää… 👌

  • Kirjoitin Älykkään ajattelun oppaan sivistääkseni yhteiskuntaa

    Kirjoitin Älykkään ajattelun oppaan sivistääkseni yhteiskuntaa

    Jokainen on kuullut Albert Einsteinin tokaisun: “Emme voi ratkaista vaikeita ongelmia samalla ajattelun tavalla, millä ne ovat syntyneet”. Hän tarkoitti sillä, että tarvitaan abstraktin ajattelun taitoja, mutta hänkään ei niitä sen kummemmin määritellyt. Kun Suomen kirjastoista ei löytynyt ainoatakaan kirjaa vastaamaan sitä, mitä tarkoittaa älykäs ajattelu, päätin kirjoittaa sen ja ottaa mahdollisimman isoja ja vaikeita,…

  • Hyvää – kaikenteoria – vuotta!

    Hyvää – kaikenteoria – vuotta!

    GoodReason : hyvän elämän ja tutkimuksen viitekehys. Kun tutkii “kaikkea”, ei koskaan voi joutua harhateille 😎

  • Uskomaton loikka tiedon ja tieteen ihmemaahan

    Uskomaton loikka tiedon ja tieteen ihmemaahan

    Nobelisti Bengt Holmström on sanonut, että tiedettä tulisi tehdä löytöretken tavoin, eikä niin, että mennään jotakin reittiä pisteestä A pisteeseen B. Maailman tietämyksen perusta tulee ymmärtää holarkiana. Maailma perustuu ontologioihin, mutta mitkä niistä ovat tärkeimmät, ja missä suhteessa? Tieteellinen luovuus ja vapaus verrattuna puritaaniseen tieteelliseen metodiin. Suositeltavia sivustoja lisätiedoiksi: A. Yksilö –>Yhteisö: Koulutustapa https://metayliopisto.fi/metataidot-eivat-suuntaudu-oikeaan-suuntaan-toisin-kuin-systeemiajattelu/ B.…