Kautta aikojen käsitykset tiedosta ovat herättäneet intohimoja ja taistelunhalua, varsinkin keskiajalla. Katolinen kirkko oli viemässä Galileo Galileitä roviolle poltettavaksi, mutta antoi periksi: ”Se pyörii sittenkin”. Mielenkiintoinen on tanskalaisen Tyko Brahen tarina. Hän menetti nenänsä miekkataistelussa, joka tunnetaan kitkerimpänä tieteellisenä kamppailuna näkemyksensä puolesta, mutta varmaan olivat ”ottaneet” liikaa :-).
Minua on syytetty tietyssä somessa siitä, että ”Olen pahasti sekaisin”, ja että ”Tiedeväitteiden käsittely systeemiajattelun kautta on argumenttivirheellistä, että siitä tulee kehäpäätelmä”. Tämä lista on pitkä…
Tieteen ja teorioiden puolesta argumentointi vaatii asianosailta taitoja, ja asennetta kuunnella ja käydä dialogia, eikä myöskään kadota puskiin, kuten yliopistolaitos on monesti tehnyt. Meidän maksama ja kallis yliopistosysteemi on menettänyt vaikutusvaltaansa talouden puristuksessa. Jakaantuneena kymmeniin erillisiin tiedekuntiinsa, ja ammattikorkeakoulut muuttuneina yrityksiksi, nämä näkevät tiedon välineellistettynä, subjektiivisesta suunnasta mahdollisuudeksi saada mahdollisimman paljon voittoa (osakeyhtiölaki velvoittaa), jolloin tiedekeskusteluun on syntynyt suunnattoman suuri aukko. Korkeakoulusysteemi on menettänyt uskottavuutensa, koska se ei ole enää autonominen. Silloin some yrittää ja haluaa täyttää tämän valtatyhjiön. Jee, siksi olemme täällä tänään, kuten Jerry Cotton, pelastamassa maailmaa rikollisilta.
Haaste yliopistoille ja jokaiselle osaavalle väittelijälle
Jokaisen tutkimuksen tulee perustua sitoutumuksiin, jotka julkisesti tunnetaan ja kuvataan. Minun julkinen metodiikkaoppaani on Tekniikan alan väitöskirjaopas. Sitä kunnioittaen olen pyrkinyt toimimaan lähes 20 vuoden ajan, etten rikkoisi sen mitään piirrettä. Se on selkeä ja tarpeeksi lyhyt ja kattava, ja sopii lähes alalle kuin alalle. Tästä kuvasta näkee sen olemuksen.
Mainittakoon, että Britannica.com:n sivustolla postmodernia ajattelua ja tiedettä on arvosteltu aika tarkkaan tuon sisällysluettelon termien mukaisesti (1,2,3,4 jne). Siten voidaan tehdä huomio, että tuon vuonna 2002 kirjoitetun oppaan jaottelu on säilynyt ajanmukaisena tähän päivään asti. Onnea vaan sen kirjottajille Airila, Mauri ja Pekkanen, Martti. Se osoittaa myös sen, että tieteen perusta ei ole suuresti muuttunut vuosikymmenten aikana!
Nyt tullaankin tärkeään huomioon. Tieteellisellä tiedolla on oma metatason olemuksensa, jota sisällysluettelon kohdat 1-9 omalla tavallaan ilmentävät. Toisilla aloilla hakemistorakenne voi olla toisenlainen, mutta argumentointitapa sama. Tiede on siten systeemi, jolla on roolinsa 1-9. Olen kehittänyt systeemiajattelua muutamat vuodet juuri siinä mielessä, että tieteen teossa toteutuisivat Ludvig von Bertalanffyn jo 1950-luvulla ideoimat ajatukset. Olen siis jatkanut Ludvig – oppi-isäni perinteitä. Wikipedia kirjoittaa hänestä näin:
”He is one of the founders of general systems theory (GST). This is an interdisciplinary practice that describes systems with interacting components, applicable to biology, cybernetics and other fields. Bertalanffy proposed that the classical laws of thermodynamics might be applied to closed systems, but not necessarily to ”open systems” such as living things. His mathematical model of an organism’s growth over time, published in 1934, is still in use today.”
Mielestäni tämä teoria, GST, kaikkine vaikutuksineen ja jatkosovelluksineen on yksi suurimmista oivalluksista mitä tieteessä koskaan on tehty, verrattavissa suhteellisuusteoriaan, joka sekin sijoittuu GST:n sisälle omana teoriamallinaan, valtavine sovelluksineen. Tarvitsemme ehdottomasti laajoja ajattelun kehikoita, jotta pysyisimme edes jollakin tavalla kartalla komplisoituneessa maailmassamme. Systeemien teoriat eri aloille ovat puolestaan kunkin alan käyttäytymisen tutkimista (behavioristinen tutkimistapa), ja Wikipedia esittelee niitä kymmenittäin.
Systeemiajattelu on toinen erittäin merkittävä ajattelun kirkastaja, jota opetetaan joissakin maissa (USA) jo esikoululaisille: ”Systems thinking is a way of making sense of the complexity of the world by looking at it in terms of wholes and relationships rather than by splitting it down into its parts. It has been used as a way of exploring and developing effective action in complex contexts, enabling systems change.” Systeemiajattelu sopii oppimiseen, oli ala mikä tahansa.
Suomessa Esa Saarinen on ikään kuin ominut tämän aatteen itselleen, vaikka hänen näkemyksensä koko alasta on promilleluokkaa. Lapsillekin sopivaa tietoa siitä löytää Waters Center:n sivustolta. Hämmästyttävää kyllä, tämä aihe herättää negatiivisia tunteita ja pelkoa yhteiskunnassa. Yliopiston professorit eivät uskalla keskustella siitä, eikä esille ole tullut muuta kuin Saarisen videot ja luennot, joilla kyllä on ollut komeat miljoona katselukertaa.
Kaikenteoria selkeyttämään maailmanlaajuista tutkimusta
Haluan näyttää tässä, kuinka kaikki liittyy kaikkeen, ja kaikki virtaa, mikä on filosofi Herakleitoksen viisas ilmaisu.
Edellä mainittu väitöskirjaopas on kuvassa muunnettuna vuokaaviomuotoon tarkoituksena tutkia mitä tahansa aihetta (ilman metodologiaa tämä ei onnistuisi). Ja jos narratiivi tarkoittaa yksittäistä kertomusta, kuten yksittäinen väittely hiilineutraaliuden merkityksestä, metanarratiivi on yleinen käsitys väittelyn perusteista korkeammalla tasolla eli kielellä (metakieli) ja metameta-narratiivi on erilaisten kielten merkitysten yhdistelmä. Metametamalli on ohjelmistoalalla kaiken tiedon siirtämisen mahdollistava teknologia, joten se sopii tueksi tähän logiikkaan.
Kielet ovat viestinnän välineitä, mutta postmodernistit kiistävät niidenkin arvon, joten he jäävät älylliseeen tyhjiöön. Väitökseni aiheena oli lähdekoodin ymmärtäminen, joten symbolisuus on lähellä ydintäni. Olen rakentanut translaattoreita vuosien ajan.
Tieteen tekoa saattaa onnistuessaan seurata teknologia. Näin syntyi IT-ala 1930-luvulla, ja systeemitiede on kaiken vuorovaikutuksellisuuden tutkimusta (a super science of interconnectedness). Mooren laki muutti kaiken siksi, mitä teemme tänään.
IT-ala ei ole mielestäni sellaisenaan erillinen tieteen ala, vaan se on teknologia, jonka taustalla on aivan 100%:sti systeemitiede ja kybernetiikka. Sen käyttökohteena on tänään koko maailma, ja tietoa se saa sisäänsä kaikkialta maailmasta, Googlen tavoin.
Haastan mielelläni jokaisen yliopiston professorin miettimään kaikenteoriaa
Esitin oheisen näkemykseni jokaiselle suomalaiselle ohjelmistoalan professorille, jotka ovat tulevaisuusraportin 2023-2033 kirjoittajia (11 henkilöä), tasan viikko sitten. Kukaan ei ole vastannut, vaikka tulevaisuudesta heidän raportissaan on kysymys. Kukaan ei kiittänyt lausunnosta. Ajattelin, että voisin käydä innostunutta keskustelua ohjelmistojen taitajien kanssa todella pitkän tähtäimen teoriakehityksestä, jonka oppi-isäni Ludvig aloitti 70 vuotta sitten?
Miksi he eivät vastaa? Syitä on monia (kiire, energian puute, turhan työn pelko, leimautumisen pelko jne.). Silti akateemisen keskustelun ja tutkimisen ja yhteiskunnan edistymisen tukeminen sekä koulutuksen kehittäminen ovat yliopistojen ainoat kolme tehtävää (koulutus, tutkimus ja osallistuminen yhteiskuntakehitykseen).
Raadollisempia syitä on se, että rahoittajat sanelevat arvovalinnoillaan mitä saa tutkia, ja mistä ei saa keskustella. Eiväthän poliitikot tai mediakaan halua keskustella vaikeimmista kysymyksistä ja haasteista etukäteen. Kun ei haluta näin tehdä, ongelmat kaatuvat heidän syliinsä arvaamattomalla tavalla, reaktiivisesti.
Viisaus on sitä, että ymmärretään kokonaisuuksia. Se on myös sataprosenttisella tavalla systeemiajattelun päätarkoitus. Jos saisimme aikaan tieteessä samanlaista kehitystä ja yhdessä tekemisen riemua, millä on rakennettu Internet ja sen avulla maailmanlaajuiset matkailun sovellukset ja mahdollisuus matkustaa kaikkiin kolkkiin maailmassa (joissa ei sodanuhka), niin se muuttaisi täydellisesti yliopistojärjestelmän, ja keinotekoiset tiedekuntajaot häviäisivät ja syntyisi yhteisöt, jotka muistuttavat lukioista tuttuja luokattomia tiloja.
Organisoitumisen malleja on monia, mutta vain muutamat ovat tieteessä todistettu toimiviksi, itse korjaantuviksi ja kestävää kehitystä tukeviksi. Ne ovatkin sitten huippuinnovaatioita, koska niissä yhdistyy luovuus, yksinkertaisuus ja tieteelliset ambitiot. Miten saisi poliitikot mukaan ”talkoisiin” löytämään ideaaliset toimintatavat valtioille ja kunnille ja hyvinvointisektoreille? Tätä vastausta voidaan saada odottaa kauan…
Jos joku haluaa haastaa minut väittelyyn tieteestä, voin kyllä suostua, jos hänellä ei ole ketunhäntä kainalossa. Akateeminen keskustelu on virkistävää. Vielä virkistävämpää se on silloin, kun on löytänyt jotakin oikein suurta ja mahtavaa, ja haluaa kertoa siitä jokaiselle. Ilo, elo ja äly ovat hyvä konteksti tähän.
Yhteenveto tiedekeskustelujen tavoitteeksi
Konsilienssi on biologi Edward O Wilsonin käsitys tieteen ja tiedon yhdistymisestä. Hän on yksi maailman suurimpia ajattelijoita. Hänen mietelauseitaan voi katsoa täältä. Yksi niistä on ”Political ideology can corrupt the mind, and science.” Se on ajankohtainen sitaatti tähän viikonloppuun, kun vaalit ovat tulossa.