Mitä Suomen tekoälyssä oikein tapahtuu? Analyysiä AI DAY – päivän perusteella


Vain yksi yliopisto järjestää tekoälytapahtumia Suomessa, yhden päivän ajan?

Tekoäly on noussut kansan ja poliitikkojen suosioon, mutta tutkimus ja sovellukset ja osaaminen laahaavat perässä. AI DAY – tapahtuma näytti olleen aneeminen (itse en lopulta sinne mennyt). Joukko professorien luentoja ja muutama yritys.

Suomen kaupungeista Espoolla on ainakin oikea asenne. Kaupungeista voikin tulla teknologian vetureita tulevaisuudessa, kun valtion politiikka ei tuota tuloksia.

Olen käynyt tekoälytapahtumissa ja -konferensseissa 1980-luvulta lähtien mm. Lontoossa säännöllisesti ja myöhemmin tutkijan ominaisuudessa. Siltä pohjalta voin sanoa (muiden osallistujien mielipiteiden mukaisesti), että yhteistä ideaa ja tekemisen meininkiä tai huipputietoa ei tuolta löydy.

Uudenlainen viestinnän tyyppi: systeemiarviointi

Valtakunta ei yleensäkään voi kehittyä sillä, että eri toimijat maksimoivat omaa etuaan tuottamalla mahdollisimman paljon, jos kommunikointi ja yhdessä oppiminen jäävät toteutumatta. Tottakai pitäisi ensiksi löytää yhteistä ideaa.

Yhteistä ideaa voi löytyä, jos aktiiviset kansalaiset alkaisivat tehdä samantapaisia arvioita kuin tämä, joilla osallistuttaisiin kehittämistapahtumiin. Alettaisiin haastamaan poliitikkoja ja päättäjiä, mutta myös tukemaan heitä työssään. Se ei ole onnistunut, koska tarpeeksi hyviä viestinnän keinoja ei ole ollut käytettävissä. Metayliopiston tarkoituksena on kehittää juuri niitä, poikkitieteellistä metodiikkaa, mikä mahdollistaa erilaisten ihmisen pääsyn eri aloille luomaan omia käsityksiään ihan itse sekä muiden avulla. Se olisi parasta demokratiaa ja toisi ihmisille toivoa ja halua elää virkeässä yhteiskunnassa, elinvoimaisessa kaupungissa jne.

Video on 36 minuuttia pitkä.

https://youtu.be/xHHNkw97zys

, , ,