Kansi esittelee metodiikan: Vastuullisen Tekoälyn Paradigma


Mitä onkaan metodiikka?

Tutkimuksen ja käytännön peruskäsitteet kaipaavat parantelua. Tieteessä ontologia kertoo olevaisen, epistemologia on tieto-oppi esitellä tietämys ja metodologia on oppi teorioista, mutta myös teorioiden joukko käytännössä. Niistä saa aikaan metodeita, eli prosesseja ihmisen arkeen asti.

Metateoria on puolestaan teorioita yhdistävä ylemmän tason teoria. Olen suosinut METODIIKKA – sanaa, koska siinä yhdistyy käytännön menetelmien tarve sekä teoreettisempi perustelu.

Valmistuva kirja “Vastuullisen Tekoälyn Paradigma” on metodiikkakirjana kehittyneempi, koherentimpi kuin syväoppimisen kirjat tai tekoälyn yleiskirjat, koska se lähtee ihmisen kognitiosta liikkeelle rakentamaan käsitystä tietoisuudesta ja todellisuudesta, mikä voidaan myös muuttaa tietojärjestelmän muotoon ja ohjelmoida. Se on jatkoa Ihannekirjalle, jota taas edelsi kartoitusprojekti eräälle yliopistolle syksyllä 2018 (puolessa vuodessa aiheesta on valmistunut kolme kirjaa/raporttia sekä kymmenittäin videoita).

Kannesta näkee idean yhdistää tietämyksen ja hermeneutiikan tasot, joilla on samantapainen ontologia, vaikkakin omalla tasollaan, kahdeksalla symbolilla esitettynä.

Avainkysymys on ajankohtainen Suomen hallituksen ja soten suhteen: Ihmisarvo vai talouden etu? Siihen liittyy vastuullisuuden käsite: mitä on markkinamalli ja valinnan vapaus ja maakunta uutena poliittisena tasona.

Soten ohjelmoimisesta (Prolog – tekoälykielellä) kirjassa on esimerkkejä, koska META AI – sovelluksessani on kaikki kehät 1-8 ainakin protoilun tasolla esitetty – ja vielä hyvin havainnollisesti.

Holarkia poistaa tarpeen keskittyihin systeemeihin, jotka estävät yrityksiä kehittymästä

Holarkian edut tulevat esille tässä arkkitehtuurista, jolla on nimi PCBMER. Olipa organisaatio miltä alalta tahansa, se voidaan siihen sopeuttaa, mikäli siitä löytyy tietyt holarkian ominaisuudet. Ohjelmistojen tulee olla pelkistettyjä, ja ne tulee sovittaa ihmisten ajatteluun (kansi),

Tekoäly on tässä paitsi ohjelmointimenetelmä, myös tietämyksen keräysmenetelmä ja tiedon integroija. Tekoälyn paras käyttötapa tulevaisuudessa on tietämyksen integrointi ja osapuolten tarpeiden yhteensovittaminen (päättelykone), eikä suinkaan ihmisten vakoilu tai tilastollinen päättely (historiasta), koska parasta on suunnitella tulevaisuutta paremmin, eikä niinkään asettaa kansalaista valvonnan kohteeksi.

 

 

, , ,