Avainsana: Better World

  • Voidaanko terrorismi poistaa kokonaan? Systeemiajattelu antaa ehdollisia vastauksia siihenkin

    Eurooppaan on levinnyt uusi tappamisen aalto. Siinä autoa käytetään terrorin levittämisen välineenä. Tietyt ääriryhmät haluavat lisätä kauhua sillä, entisten välineitten lisäksi.  Aseellisen väkivallan aiheuttamat kustannukset ovat 13.3% maailman bruttokansantuotteesta, eikä siihen edes kuulu sotiminen. Maailma on vaarallinen ja mentaalisesti järjetön paikka asua. Tämä on hyvä aihe systeemiajattelijoille ottaa asia haltuun. Viitekehyksiä ja rakentavia lähtökohtia Videossa…

  • Kuuluisa Better World – konsepti mukautettuna systeemiajatteluun

    Törmäsin Better World – ja Do One Thing – yhteisöihin etsiessäni tietoa ihanneajattelusta. Valtaisa sitaattien määrä, maailman tunnetuimmilta ajattelijoilta, määrittelemässä parempaa maailmaa oli vakuuttava, ja samoin tuon yhteisön syntytarina. Niinpä päätin ottaa sen inputiksi kehittäessäni metatasolle aineistoa hahmottamaan ihanteellista systeemiympäristöä sekä Metayliopistolle että mille tahansa tarkoitukselliselle systeemille. YK:n pääsihteeristä ja presidentti John F Kennedystä on…