Kategoria: Systeeminen taksonomia

  • Palvelevatko yliopistot vain eliitin etuja?

    Olen yrittänyt saada kontakteja yliopistoihin tarjotakseni tukea heidän systeemien ja prosessien ja koulutusten kehittämiseen. Nyt näyttääkin siltä, että mitä paremmin olen edistynyt itse asiassa, sitä torjuvampaa on vastaanotto. Minua on syytetty hybriksestä noin 20 kertaa (tähän mennessä, 6.9 klo 13) kun olen kertonut systeemiajattelun mahdollisuuksista heidän ja koko yhteiskunnan hyväksi. Kukaan professori ei ole suostunut…

  • Aineiston logiikka: miten videot järjestyvät suhteessa toisiinsa

    Oheisesta kuvasta selviää Metayliopiston aineiston logiikka ylhäältä alaspäin. Idea on lähtenyt liikkeelle selkeän ajattelun ihanteesta Lehman Brothersin kriisistä alkaen (2008) ja systeemiajattelu on liittynyt siihen kiinteästi.  Kuvaa klikkaamalla pääsee vastaavaan PDF-tiedostoon. Näin syntyi tavoitelinjaus, identiteetti, ja siitä kehittyi metodologia sekä tekninen toteutus. Tällä mallilla kuka tahansa voi kehittää henkilökohtaisia tulkintoja haasteellisista aiheista joko teknologiatasolla (monitieteellinen…

  • Posterit tuovat selkeyttä ymmärtää mitä tahansa

    Suurimmista tiedemiehistä kenties suurimpana pidetään Albert Einsteinia. Hän oli tunnettu visuaalisen ajattelun kyvyistään. Hänen aikanaan ei ollut digipainoja tehdä postereita eikä tietokoneita sommitella malleja. Nyt ne konstit ovat metayliopistolla käytössä. Oheinen kuvasisältö on syntynyt vaiheittain. GoodReasonin systematiikan mukaan input on vasemmalla ja ymmärrys oikealla. Siitä edelleen oikealle päästäisiin soveltamaan. Kiinnostavaksi tämän kuvan tekee mm se,…

  • Ensipalautetta sivuista

    Palaute on ollut rohkaisevaa. Keskustelua domainin nimestä on käyty, sen rohkeudesta ja osuvuudesta. Se sopii kuitenkin Viestintäviraston ja PRH:n raameihin, joten nimi on laillinen. Kuvaava se on, jos pystyy tuomaan esille etuliitteen meta – merkityksen täydellisesti. terveisin Muutamia hyviä ehdotuksia olen saanut. Ne näkyvät toivon mukaan tulevissa ratkaisuissa. Palstan pitäjä, Eki