Yliopistokilpa kiristyy; onko se enää mielekästä?

Yliopistokilpa kiristyy; onko se enää mielekästä?

Pari vuotta sitten AsiaNews-lehti kirjoitti (uudemmat tiedot löytyvät varmaan jo Shanghain listalta):

“Ensimmäistä kertaa kiinalainen yliopisto sijoittuu maailmanlistalla 20 parhaan joukkoon. Jo 63 intialaista yliopistoa on päässyt 1500 parhaan joukkoon. Yhdysvallat on vallannut kymmenen parhaan yliopiston joukosta kahdeksan sijaa (80%). Hongkong ja Etelä-Korea ovat sijoittuneet aikaisemminkin oikein hyvin”.

Yhteensä Kiinassa ja Intiassa on väestömääränsä takia 500 kertaa enemmän potentiaalia kuin Suomella yltää maailman kärkeen kamppailemaan kärkisijoituksista muiden eli USA:n sekä Euroopan ja muiden tieteen mahtimaiden joukossa – jos nyt todellisia mahtimaita edes enää onkaan?

Tieteenteon suhteellinen arvo vähenee sitä mukaa kuin samantapaisten tutkimusten määrä kasvaa (tieteellistäkin informaatiota mitataan entropialla, uutuusarvolla).

Aasiassa kilpailu tutkinnoista ja ammateista kiristyy vuosi vuodelta, ja se kisa laajentuu Suomeenkin. Kuka voi enää määrittää, mikä tässä tulostehtailussa on järkevää ja kannattavaa?

Turkulainen tutkijatohtori tilittää suhdettaan yliopistoonsa näin (samansuuntaista tietoa on löytynyt valtakunnallisesta Tohtoriverkostosta jo kymmenen vuoden ajan):

Nuorten tutkijoiden pudotuspeli

Olen onnistunut roikkumaan mukana, mutta meno on käynyt levottomaksi. Hermostunut tunnelma näkyy esimerkiksi siinä,ettei yliopistossa puhuta muusta kuin rahasta. Siitä puhe mistä puute, mutta samalla tiedeyhteisö on ryhtynyt määrittelemään tutkijan arvoa enenevissä määrin rahoituksen kautta. Raha myös tulee rahan luo. Kun sitä kerran saa, sitä kuuluu haalia kuola valuen lisää.

Tutkimus lyhyissä pätkissä on melko raskasta, mutta sitä jaksaa tehdä, kunhan hyväksyy kaksi asiaa. Ensinnäkin, ura voi loppua koska tahansa eikä hyvistä suorituksista aina palkita. Toiseksi, tavoitteet kannattaa asettaa lyhyellä tähtäimellä.

HUOM: Ei kuulosta viimeisen päälle järkevältä tuo meininki. Suunnitelmallisuus kokonaan puuttuu. Valtio ei huolehdi resursseista, eikä Suomen Akatemiakaan kirjoittajan mielestä (se on pääasiallinen henkireikä rahoituksiin).

Mutta kun puhutaan kestävästä kehityksestä, pitäisi tämän kestävän kehityksen (sustainable development) rakentajan ja ideoijan oman työnkin olla pitkäjänteistä. Sitä paitsi, ongelmat alkavat nykyisin olla globaaleja ja systeemisiä, voimakkaasti niukkuuksiin perustuvia, kapeikoista johtuvia sekä tieteidenvälisiä. Valtajärjestelmä vinoumillaan aiheuttaa lisää ongelmia kilpailuttaen kaikkia toisiaan vastaan, eikä itse aiheutetusta kiistelystä tutkimisella päästä eroon. Sitä paitsi, pienestä maasta, joka sijaitsee kaukana pohjan perillä, ei onnistu selvittää maailmanlaajuisia muiden kulttuurien ja valtaväestön ongelmia eri olosuhteineen. Ensin pitäisi ymmärtää se systeemi!

Tutkimusinfrastruktuuri ja koulutussysteemi ovat uusliberalismiin sovitettuja viime vuosisadan jäänteitä

Koska systeemi on päässyt jäämään vuosikymmeniä ajastaan jälkeen ja selkeästi natisee liitoksissaan, yksityisen sektorin merkitys tutkimuksessakin ratkaisevasti kasvaa, mikä tarkoittaa sekä hyvää että huonoa. Maailmanlaajuiset megajätit käyttävät miljardeja euroja tutkimukseen vuosittain. Nasdaq kertoo (2021) näiden jättien tuotekehitysbudjeteista seuraavaa:

  • Amazon (AMZN), $42.74 billion (noin 40 miljardia dollaria)
  • Alphabet (GOOGGOOGL), $27.57 billion
  • Huawei, $22.04 billion
  • Microsoft (MSFT), $19.27 billion
  • Apple (AAPL), $18.75 billion
  • Samsung, $18.75 billion
  • Facebook (FB), $18.45 billion

Yhteensä näiden teknologiayhtiöiden rahoitus vuodessa on vajaat 200 miljardia euroa. Sitä vastoin Wikipedia kertoo, että vuonna 2017 Suomen Akatemia rahoitti tutkimusta 437 miljoonalla eurolla, millä rahoitetaan vuosittain 2 700 henkilötyövuotta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Tämä pelkästään teknologiaan suuntautuen. Business Finlandin rahoitus markkinointeineen on ollut vuosittain 500 miljoonan luokkaa. Jokaisen näistä seitsemästä teknologiayhtiöistä R & D – rahoitus on siten 20 kertaa enemmän kuin koko Suomen tutkimusrahoitus.

Yksityisen sektorin tuotekehitys- ja tutkimusyksilöissä ei tietenkään ole havaittavissa samantapaisia kestämättömiä ilmiöitä kuin Suomen yliopistoissa, sillä IT-jätit tietävät mitä tehdä ja arvostavat työntekijöitään haluten pitää arvokkaat tutkijat parhaissa mahdollisissa töissä. Ainakin niissä osataan lähestyä oikeita tutkimuskysymyksiä (perustutkimus) tarvitsematta sekaantua valtataisteluista ja rahan puutteesta johtuvaan hömppään.

Systeemitiede organisoisi kaiken tieteenharjoituksen

Systeemitiedettä ei ole tutkimuksen ja yliopistojen taksonomioissa juurikaan huomioitu. Silti se on ainoa tieteenala, joka edistää tieteidenvälisyyttä (muut tavat ovat tapauskohtaista heuristiikkaa, joka on altis johtamaan harhaan). Metayliopiston kirjasarja on ehkä maailman edistyksellisin konsepti siihen suuntaan, että tiedettä holistisesti voidaan käsitellä ylemmällä eli meta-tasolla, jolloin arvokkain menetelmä kaikilta tieteen aloilta saataisiin kerättyä varastoon ylemmälle tasolle – kenties käytettäväksi muilla sopivilla tieteenaloilla. Metaheuristiikka on yksi jo tunnettu tällainen menetelmien yleiskirjasto sovellettavaksi matematiikkaan ja IT-alalle asti.

Systeemitiede liittyy olennaisin osin Carrolsin älykkyysteoriaan, käsitykseen Crystallized Intelligence.

The three-stratum theory is a theory of cognitive ability proposed by the American psychologist John Carroll in 1993.

Systeemitieteen ansiosta saataisiin kerättyä älykkyyttä Narrow-tasolta tasolle Broad edelleen yhdistettäväksi konsilienssiin (Edward O. Wilsonin käsite), mikä on esitelty Metayliopiston Symbioosikirjassa ja sovellettu teknologian ymmärtämiseen ja kehittämiseen.