Vakavien hallitusneuvottelujen vastineeksi järkevän humoristinen ehdotus: ELMO pelastaa maan talouden!


Suomen tilanne näyttää perin vaihtoehdottomalta kun hallitusneuvotteluja seuraa. Kaikissa päätöksenteon oppaissa silti mainitaan, että vaihtoehdotonta tilaa ei ole. Viisaat kehottamaan kuuntelemaan asiantuntijoita ja etsimään ihmisarvoisia ratkaisuja, koska ihmisiä varten yhteiskunta on olemassa.

Lukkoon jämähtäneiden neuvottelujen virkistämiseksi on hyvä käyttää parodiaa sekä reippaita irtiottoja, että herättäisiin divergenttiin ajatteluun, kokonaisoptimointiin. Pyhäpuheissa kaikki toivovat työllisyyden parantumista, kasvua ja elinvoimaista yhteiskuntaa, mutta yks’kaks päätökset saattavat olla päinvastaisia.

Olkaat hyvät, Super-ELMO pelastaa maan!

Super-ELMO pelastaa maan !

Esityksessä varsinaista aihetta on valtaisan haasteen, maan talous ja yhteiskuntasopu, jakaminen sektoreihin, joista jokaiseen löytyy hyviä erillisiä malleja. Jos näin toimittaisiin, tutkimus- ja koulutus laitettaisiin uusiksi ja kehitettäisiin uudistumista varten merkittävät organisaatiomallit, joista mainitaan Wikimploi-niminen tekniikka esimerkkinä: https://wikimploisuomi.wordpress.com/.

Selvä kulttuuritrendi on, että auktoriteetit alkavat murtua ja massiivisten yritysten ja globalisaation rinnalle tulee pieniä, ketteriä vaihtoehtoja, jotka työllistävät itsensä tai ekosysteeminä tukevat toisiaan monin eri tavoin (Uber, ja Meta-yliopistokin pienessä mittakaavassa kuuluu aktiivisten ihmisten kokoamisessa samaan). Etäopetuksessa opiskelijat voivat kouluttaa toisiaan ja monilla sektoreilla löytyy synergiaa, mikäli valtiokoneisto ja EU eivät sitä estä.

Yli tunnin mittainen video on katsottavissa täältä. Sen ymmärtäminen vaatii jonkin verran pitkää pinnaa ja mielikuvitusta, mutta kokonaisvaikutelma ratkaisee, kuten ainakin systeemiajattelussa.