Norbert Wiener tunnetaan kybernetiikan isänä ja perustajana, W. Ross Ashbyn kumppanina.
Jos jotakuta epäilyttää, onko kybernetiikka ollenkaan hyödyllinen aihe, siltä varalta tässä hänen historiaansa:
- Jo vuonna 1914 hän kirjoitti artikkelin “A simplification in the logic of relations” (relation viittaa aukkoihin kohteiden välissä ja kybernetiikan ideaan).
- Vuonna 1930 hän kirjoitti harmonisesta analyysistä “Generalized harmonic analysis”, mikä on tapa ymmärtää todellisuuden suhteita harmonisina ilmiöinä.
- Vuonna 1933 hän julkais Fourier-analyysistä The Fourier Integral and Certain of its Applications, joka on minullekin tuttua, melko vaativaa matematiikkaa.
- Sitten olikin jo kybernetiikan vuoro (1948) Cybernetics: Or Control and Communication in the Animal and the Machine.
Hänen uransa jatkui vielä pari kymmentä vuotta tämän peruskirjan (nr 4) jälkeen, ja muut tutkijat ovat julkaisseet lisää hänen arkistostaan 1990-luvulle saakka (lähde Wikipedia). Olen väitellyt symbolisesta analyysistä, ja oma ajattelutapani on pitkälti Wienerin elämänuran kaltainen, tarkoituksena ymmärtää tieteiden ja teknologioiden välisiä aukkoja.
Hän keskittyi siis tutkimaan sitä, mihin tavalliset tutkijat eivät koskisi tikullakaan. Se johti omalla tavallaan tieteidenvälisyyden ideaan (transdisciplinary science), missä tarvitaan ihan uudet käsitteelliset mallinsa, kuten esimerkiksi systeemi (hard & soft systems). Kybernetiikka-idean avainkysymys oli:
- Miten eläimet viestivät ja vaikuttavat toisiinsa, ja olisiko koneissa samoja ominaisuuksia kuin eläimissä, ja miten se toimii toisinpäin?
Sama aihe on ollut tekoälytutkijoiden suuri innoittaja tälläkin vuosikymmenellä ja jo pitkään, ja se on erittäin ajankohtainen. Jokainen muistaa Pavlovin koirakoneet ja niiden yhteydet psykologiaan. Käytännön merkitystä ohjattavuuden tutkimuksella on tietysti laitteiden ergonomiassa, IT-viestinnässä ja koulujen lähi- ja etäopetuksessa kuinka saada tieto perille eri tavoin. Semantiikka ja semiotiikka ovat siihen liittyviä opinaloja.
Perinteinen tutkimus ja käsitys tieteenloista
Perinteisessä koululaitoksessa ja yliopistossa ihmiset oppivat tunneilla matematiikkaa ja fysiikkaa toistamalla opettajan ajatuksia. Jotkut oppivat psykologiaa, kun taas jotkut eivät opi IT-alaa hyvin. Valtiotieteet ja taloustieteet ovat toisille helppoja omaksua, kun taas toisille ne ovat myrkkyä. Tässä vain muutamia aloja. Ihmisten annetaan valita, ja opetussuunnitelmien väliin jää merkittäviä aukkoja.
Suomen yliopistoissa tiedekuntia on 20 erilaista, ja ammattikorkeakouluissa on opetussuuntauksia kymmenittäin. Kaikista niistä valmistuu aivan liian kapea-alaisia ihmisiä, joille juurtuu mieleen reduktionistinen maailmankuva (heti töihin), missä ihminen asetetaan koneen asemaan palvelemaan isompaa koneistoaan. Hierarkian huipulla säännöt ovatkin sitten aivan erilaiset. Kun saat paljon varallisuutta, voit pärjätä sijoituksillasi paremmin kuin ahkerinkaan työntekijä. Koroilla eläessä ei tarvitse tehdä työtä. Olemalla hassu viihdyttäjä voit ansaita omaisuuksia; ja hyvä jääkiekon pelaaja on aina arvokkaampi kuin valtionjohtajat. Eriarvoisuus lisääntyy koulutuksesta huolimatta länsimaissa. Jokin tässä mättää.
Norbert Wiener veikkaa, että loppupeleissä meille ei käy tässä kapea-alaisuuden ihannoinnissa hyvin:
“Tulevaisuuden maailma tulee olemaan entistä vaativampaa taistelua älykkyytemme rajoituksia vastaan, eikä meille löydy mukavaa riippumattoa, jossa voisimme maata rauhassa, robottiorjamme odottamassa vieressämme saadakseen palvella heti meitä.”
Wienerin mietelauseen mukaan “Tieteiden kasvun hedelmällisimmät alueet ovat olleet ne, jotka oli aiemmin laiminlyöty ei-kenenkään maana, eri vakiintuneiden alojen välissä.” Kybernetiikka onkin luonteeltaan “Miksi”-tiedettä pohtimaan järjellisyyden ja järjettömyyden rajapintaa, mikä poikii sellaisia ideoita, joilla saavutettaisiin edistystä.
Älykkyyden rajoitukset ja maailman geopoliittinen tilanne
Ukrainan sota muuttaa aivan jokaisen Euroopan kansalaisen asenteita. Nyt voitaisiin miettiä sosiaalisen älyykkyden ja kollektiivisen älykkyyden eri muotoja, koska niitä eri tavoin hyödyntämällä ihmisistä tulisi inhimillisempiä, ettei raakalaismaisia sotia enää syntyisi, ja että valtavat kustannukset ja pakolaismäärät saataisiin hoidettua asiallisesti ilman, ettei kriisistä tulee maailmanlaajuista tragediaa vuosikymmeniksi.