Eilen vietettiin sananvapauden päivää. Siihen sanaan liittyy paljon muutakin: ihmisoikeudet yleensä, sivistys, yhteiskunnan elinvoima ja ihmisten kyky arvostaa toinen toistaan.
Olen pitänyt Monte Criston kreiviä esikuvanani. Hänethän tuomittiin syyttä autiolle saarelle (Dantes’n mainio romaani). Hän joutui virumaan siellä 14 pitkää vuotta. Olen kärsinyt samantyyppisestä ongelmasta samaiset 14 vuotta.
Päätin haastaa yliopistolaitoksen, ja samalla koko koulutussysteemin. Ryhdyin systeemiajattelijaksi sillä mielellä, että olisin Raamatun vertauksen Daavid ja tuo epäonnistunut systeemi olisi perin pelottava Goljat.
Sir Ken Robinsonilta olen saanut paljon virikkeitä (mainio video), mutta ennenkaikkea systeemitieteen yhteisöltä (Understanding Systems Science: A Visual and Integrative Approach), joka myös haluaa mullistaa tieteen teon niin, että syntyisi interaktiivinen, luova ja visuaalisuutta korostava Science II, joka ei olisi riippuvainen talouden aiheuttamasta niukkuudesta (luit aivan oikein!) ja Fordin liukuhihnan aiheuttamasta pakottavasta asenteesta.
Sosiaalinen media on ollut systeemikeskusteluista täysin hiljaa. Suomessa ei ole kybernetiikasta juuri puhuttu Yrjö Ahmavaaran poismenon jälkeen (Heikki Hyötyniemi tosin kehitellyt teoreettista neokybernetiikkaansa).
Suomalaiset ovat unohtaneet ehkä kaikkein tärkeimmän tieteenalan, systeemitieteen. Tällä sivustolla on siitä kymmeniä alustuksia. Opetushallitus huuhailee umpipimeässä ilmiöoppeineen. Mitä tekevät opetusministeri ja tiede-/kulttuuriministeri? Edistävät tasa-arvohömppäänsä.
Välipäätös
Vaikka tässä taistelussa kuinka väitettäisiin käyvän ja käyneen, katson itseni voittajaksi, sillä mitään sen arvokkaampaa ei voi löytää kuin käsitys tiedosta ja tasapaino (=homeostaasi) itsensä kanssa.
Mitä tulee meta- ja monitieteellisen käsityksen edistämiseen, Daavid johtaa jo 1000-0 Goljattia, joka tuskin koskaan toipuu tappiostaan 🙂