Sekä filosofian että kybernetiikan piiriin kuuluu pohdinta mitä on tieto ja miksi se voi muodostua. Siinä kolkutellaan tieteen ja tutkimuksen rajoja, koska perinteinen, “puhdasoppinen” tutkimus alkaisi faktasta. Perustutkimus alkaa kuitenkin vasta etsimään hyviä kysymyksiä, kiinnostavista asetelmista alkaen, että soveltava tutkimus joskus saisi uutta konkreettisempaa tehtäväkseen.
Ohjelmoinnissa yhdistyy parhaimmillaan tiedon etsintä, kysymysten muodostus, ja kaikki tekoälyyn ja yhteiskunnan parantamiseen liittyvät piirteet. Kaikki mikä on hyödyllistä, voidaan siirtää kuvitellussa tuotantoketjussa seuraavaan vaiheeseen (!). Se mikä ei osoittaudu hyödylliseksi, jää kesken (publish or perish – periaate tämäkin).
Supertiede ja superkäytäntö teemaksi
Supertiede on uusi käsite. Tiedeyhteisöt leimaavat sen helposti “epätieteelliseksi” , vierastaen aihetta, joka nousee “superin” asemaan.
J.L. Cantun mukaan “Cybernetics is a super science of interconnectiveness“. Siitä asetelmasta on jo helpompi lähteä katsomaan, mitä kaikkea supertiede voisi yhdistellä, ja kuinka se toimisi.
Supertieteen kehittäminen on saman tapaista, mitä Tim Berners-Lee teki, luodessaan internetin hyperlinkkikäytännön, mutta pari piirua korkeammalla abstraktiotasolla. Analogia silti löytyy.
Työpaikassaan CERNissä Timin työtä ei arvostettu, koska se oli vain kaavioiden piirtelyä ja kokeilua. Nykyisin kukaan ei kehtaa olla häntä arvostamatta ja kiittämättä, edes tutkijat (varsinkaan he).
Superkäytäntöön voi vastaavasti valita parhaat teoriat ja metodit jotka toimivat tehtaisissa ja yhteisöissä ja organisaatioissa jo tänään.
Tutkimustieto on tuottanut kymmenien vuosien aikana paljonkin hyödyllistä, joka on jäänyt pölyttymään internetin ja yliopistojen pöytälaatikkoihin. Niitäkin SUPERTIEDE voi yhdistellä ihan vapaasti, sillä meillä on sananvapaus ja ilmaisunvapaus ja ajattelun vapaus sitä varten.
Katsotaan muutaman kuukauden kuluessa millaisia täkyjä on löytynyt.