Welcome to Metayliopisto: Tieteellisen maailmankuvan puolesta   Click to listen highlighted text! Welcome to Metayliopisto: Tieteellisen maailmankuvan puolesta

Metayliopisto Way: Kognitiivinen malli, jolla ratkeaisi perhevapaauudistus taso kerrallaan


Miten kehittää erehtymätön yhteiskunta?

Suuri osa Suomen valtion hankkeista on viime vuosina totaalisesti kaatunut. Helmikuussa 2018 perhevapaauudistuksen kaatuminen nosti pintaa tunnemyrskyjä. Kaksi puoluetta olivat siihen vihkiytyneet, mutta vallan eri tavalla, joten kompromisiin ei päästy.

Erehtymätön yhteiskunta perustuu asialliseen tietoon ja jatkuvaan oppimiseen

Fundamentalistiset periaatteet eivät sovi valtakunnan johtoon, mutta koska politiikka on edunvalvontaa, siinä syntyy joskus kädenvääntötilanteita, joista analyyttisyys on kaukana (Katalonian kriisi esimerkkinä).

Metayliopisto Way on tapa kehittää massiivisiakin hankkeita ympäristön ja sidosryhmien tarpeista lähtien. Se on metodologia, kuusivaiheinen periaate, jossa on hyödynnetty kokonaisarkkitehtuurin periaatetta runkona. Kaikki osa-alueet siinä pyrkivät perustumaan parhaaseen tietoon sekä ihmisen ajatteluprosessiin. Laajemmin näitä valintoja on selostettu Metayliopiston kirjoissa, joten puolen tunnin videossa näkyy vain tärkeimmät valinnat.

Videoon (30 min) on koottu muutamia parhaimmista systeemisistä periaatteista, jotka palvelevat julkisen sektorin hankkeiden kehittämistä, mutta suhteellisen hyvin myös yksityistä sektoria, mikäli se on muuttamassa toimintaideaansa merkittävästi. Metayliopisto Way integroituu helposti IT-kehitykseen ja kaikkeen järkevään suunnitteluun täydentäen sitä.

 

,

Click to listen highlighted text!