Lähtökohta Suunnittelutieteen tarpeelle koko yhteiskunnassa

Tämä esitys on kuultavissa podcastina täällä.

Alkusanat

Kirjoittamisen aiheena suunnittelutiede on kiinnostava, mutta haasteellinen. On päivänselvää, ettei eri tiedekunnista ja laitoksista valmistuneilla ihmisillä ole vertailukelpoisia taitoja suhteessa suunnittelun taitoihin, vaikka jokaisella alalla tarvitaan tietynlaista kehittymistä ja järjestelmällisyyttä. Itse asiassa suunnittelua ei ole yleispätevästi edes määritelty. Parhaita suunnittelua edistäviä aloja ovat liiankin pedanttisiksi kehittyneinä tietojärjestelmätieteet ja yleensäkin teknologia. Vastaavasti heikoimpia suunnittelun taidoissa ovat vallitsevaan yhteiskuntakäsitykseen liittyen  kulttuuri, hyvinvointi, valtiotiede jne. Jokaisessa ammatissa silti tarvitaan suunnittelua ja ideointia.

Haasteellisuutta ilmentää se, että käsitteestä Suunnitelmatalous on tehty vastakohta markkinataloudelle rinnastamaan talouden ihanteen suunnittelu sosialismiin. Tämä diktatuurin hirviöillä pelotteleminen on osaltaan romahduttanut taloustieteen kehittämisen aikomuksetkin. Se on tullut mahdolliseksi, koska talous on ykkösprioriteettina päässyt ohjaamaan valtioita yksinvaltaisella otteellaan. Nykyisissä ”ei-suunnitelmatalousmaissa” talousministeri (valtiovarainministeriö) pystyy tekemään päätöksiä muiden ministeriöiden alueelta niitä kurittaen, koska niukkuuden paradigman vallitessa ensisijaisesti on pidättäydyttävä budjettikurissa. Suunnitelma valmistuu siten budjetin nimellä vasta, kun kaikki mahdolliset leikkaukset on saatu käytyä läpi, sillä lisävelkaa ei saa muodostua. Budjettitaloudesta saa kyllä puhua – menettämättä arvovaltaansa – mutta suunnitelmataloudesta ei saa puhua. Budjetti on tosin myös suunnitelma, mutta sellainen suunnitelma, joka rakentuu torsona valtajärjestelmiin kohdistuvien osaoptimointien seurauksena, eikä kokonaisoptimoinnilla, mikä olisi systeemitieteen perustarkoitus, ja sitä kautta suunnittelutieteen idea saavuttaa menestystä.

Suurennuslasi abstraktin tarkastelun välineenä.

Suunnittelutiedettä kuka tahansa ”filosofi” voi ajatuksenvapauden ja tutkijan vapauden ansiosta alkaa kartoittamaan niin ylhäältä kuin ajattelua yleensä on havaittavissa, tieteen filosofiasta, riippumattomasti tieteen virallisesta hierarkiasta ja sen ehdottomista mielipiteistä.

Näin tehden tieteenalat voidaan järjestää toisiaan tukevaksi kyberneettiseksi verkostoksi ideaalisine suhteineen. Tieteenalat ovat siinä käsiteavaruuksia (ontologioita), omine spesifisine tarkoituksineen. Kulttuurinsa linjaamana ne toimivat oman teknologiansa auttamana, toisiaan hyödyntävinä palveluina. Näin  ”taloustieteen” arvokin tulisi määriteltyä uudelleen. Systeemitiede nousisi tiedepalveluita yhdistävässä verkostossa kokoonkutsujaksi, fasilitaattoriksi.

Kirjan luomassa käsityksessä suunnittelutiede alkaa synnyttämään pragmaattista ajattelun tasoa metakognition ja ohjelmistotekniikoiden keinoin, ihmisen ymmärtämin väliaskelein. IT-alalla 2000-luvulta alkaen palveluitten integraatio, tiimityö, avoimet yhteisöt, arkkitehtuurit, työasemat, tietoväylät ja monet ratkaisut verkostoineen ovat jo esikuvia siitä, millainen tämä yhdistävä suunnittelutiede tulevaisuudessa olisi laajentuessaan yleisemmin tieteen tekoon ja arjen kehitystehtäviin.

Sivu- ja päähuomiona avoimuuden tarpeen pohtiminen opettaisi selvittämään, kuinka kaukana vapaasta kehittymisestä tahdosta Länsimaiden nykyinen keskusjohtoinen, poliittinen ajattelu on. Nykysysteemi antaa nimittäin perin heikosti tilaa luovalle, itsenäiselle suunnittelulle ja ideoinnille.

Tervetuloa kybernetiikan ja systeemitieteen huippuseuraan!

Turussa                                 13.12.2020                                                    Eki Laitila

Siirry työkalupalkkiin