Termin “uusi normaali” keksi amerikkalainen science-fiction-kirjailija Robert A. Heinlein 1960-luvulla. Se tarkoittaa kriisitilanteen jälkeistä uutta todellisuutta, esimerkkinä finanssikriisistä selviytyminen.
Tieteen taksonomiat (käsitys tiedosta) ovat, jos mahdollista, vielä pahemmin epäselvässä tilassa kuin maailmantalous 2000-luvulla, koska sadat tuhannet ihmiset kehittävät tieteellisiä julkaisuja joka päivä ja hetki, mutta silti perimmäinen käsitys tiedosta ja tietämyksestä ja tieteestä on epäselvä, koska filosofian perusasioistakin kiistellään ja kaikenlaiset totuudenvastaiset liikkeet ovat tulleet hämmentämään akateemisia yhteisöjä hömppäartikkeleillaan. Woketus yksi tällainen tuhoava voima.
Koska tieteessä ei ole omia kunnon taksonomioita, se kuulostaa irvokkaalta senkin suhteen, kun (lähes) kaikki maailman eläinlajit ja kasvit jo tunnetaan tietoineen, piirteineen ja haasteineen (luontokato) pilkun ja pisteen tarkkuudella (Boldingin taksonomia: https://www.boldsystems.org/index.php/TaxBrowser_Home). Miksi tieteen teon päätaksonomiaa ei vielä ole saatu edes alustavaan kuntoon? Vastaus liittyy siihen, että tutkijat ja päättäjät “korkeimmilla paikoilla” eivät ole olleet kiinnostuneita Occam Razor – ilmiöstä, jota kutsutaan myös nimellä Einsteinin hiomakivi: “Teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertaisia. Kahdesta teoriasta se on parempi missä on vähemmän yksityiskohtia”.
Käsitys tieteestä ei ole itse-organisoitunut, vaan jäänyt laahaamaan vuosikymmenten takaiseen tilaansa, mikä paljastuu kaikista tieteen tietokannoista, kuten vaikkapa SemanticScholar, mutta niitä on kymmenittäin. Tieteenteossa on onnistuttu menemään abstraktioakselilla alaspäin loistavan hyvin, mutta ylöspäin nousu ei ollenkaan ole onnistunut.
Eksaktit tieteet kuten matematiikka eivät todellakaan pysty selittämään yhteiskunnan yleviä tarkoituksia (jos niitä onkaan) tai ihmisten mielenliikkeitä heidän kuluttaessaan tai teeskennellessään olevansa hyviä kuluttajia. Jatkuva kasvu jatkuu tai pysähtyy sen mukaan, kiertääkö pääoma tai ei, ja minkä sektorin tilaa mitenkin politiikka ohjaa. Joidenkin ääritahojen mukaan poliitikoilta pitäisi ottaa pois viimeisinkin vastuu.
Systeemitiede on syntynyt tieteidenvälisiin tarkoituksiin
Joka muistaa Ludvig von Bertalanffystä mitään, ymmärtää kyllä miksi on asiallista ehdottaa, että systeemitiede olisi tutkimuksessa kipeästi tarvittava uusi formaali. Sen on hyvä lähteä liikkeelle minimalistisesta teoriasta, joukko-opista, laajenemaan kaikkiin systeemisiin ulottuvuuksiin mitä tarvitaan. Tämä johtaa tieteen olemassaolevissa traditioissa jo atomistiseen ajatteluun, pyrkimykseen holarkiasta, joka selittää tietämyksen tasot erityisen hyvin, jotta voidaan siirtyä muille tietämyksen tasoille.
Systeemitieteen soveltamiseen löytyy lukemattomia eri tilanteita, joten ihmisten subjektiivisia näkemyksiä pääsee näin kartoittamaan siihen tilanteeseen asti, kunnes tulee aika tehdä sovintoa, tai jos sitä ei synny, tarvitaan yksi holarkinen elementti järjestämään tilanne niin, että voidaan ottaa käyttöön myös se uusi normaali eli johtamisen tapa tai uudenlaiset palkkioperusteet, kompromissi jne.
Systeemiajattelu sisältää runsaasti keinoja miettiä palautelenkkejä. Kybernetiikka kertoo säätyvyydestä ja ohjauksesta ja ideaalisista arkkitehtuureista, joilla organisaatio saadaan viritettyä tehokkaaksi suhteessa ympäristöönsä. 50 vuotta on tätä systeemitieteessä maailmassa tutkittu.
Jokohan olisi aika valjastaa systeemitiede ja systeemiajattelu arkiajattelun tueksi, varsinkin siellä, missä kaikkein isoimpia päätöksiä tehdään?
ARVOLUPAUS: Sitten kun mikrosysteemi ja makrosysteemi on onnistuttu saamaan keskenään sopusointuun, joskaan siinä tuskin koskaan onnistutaan täydellisesti (kuten urheilija parhaimmillaan soluineen toimii trimmattuna ihanteellisesti, tai taiteilija pääsee sinuksi teoksensa kanssa, tai matkalainen virittyy parhaasen mahdolliseen lomatunnelmaan, tai tutkija tuntee onnistuneensa tehtävässään maksimaalisesti, tai Boldingin taksonomia kuvaamassa luontoa), on systeemi löytänyt uuden formaalin lisäksi uuden normaalinkin 🙂
Miksi ei yhteiskunta pyrkisi uuden formaalin suuntaan?