Elämää ja estetiikkaa Metahakurobotin muotoilemana!


Teknologiakirjani viimeistelyvaiheessa aloin protoilla metahakutyökalua, jolla voisi demonstroida asian pihvin eli teknologian olemuksen suhteessa tieteen tekoon. Se vaatii kehittyneitä tapoja hakea tutkimusaineistoa ja jäsentää sitä systemaattisesti. Tämä aikomus johti laajempaan ohjelmointikierrokseen, mistä olen saanut itselleni huikeita elämyksiä katsojan paikalla, kun “robotti” ikään kuin hyppäsi kuskin paikalle (vaihdoimme paikkaa työpöydän ääressä).

Elämää ja estetiikkaa visuaalisen hakurobotin tuottamana Metayliopiston systeemisessä muodossa.

Jos olisin taiteen harrastaja, lähtisin nimenomaan tästä keskipisteestä, keskimmäinen ruutu, tutkimaan eri suuntiin estetiikan olemusta. Taiteen lisäksi samasta keskipisteestä alkavat aueta tieteen lähteet ja tietopankit, perinteiset tietolähteet, uutiset ja kaikki aineisto, mihin standardoiduilla hakutyökaluilla voi päästä.

Maailmanlaajuinen käsitys kauneudesta näyttää siis tältä nyt 🙂 Se elää ja muuttuu kulttuurin myötä.

Maailmalla on tuhansia muita kiinnostavia aiheita. Niistä saa informaatiopaketteja poimittua yhdessä hujauksessa. Mieliaiheeni on parin kuukauden ajan ollut droonit, sittemmin teknologia koko laajuudessaan. Odotellaanpa vielä kirjan valmistumista, niin päästään hyödyntämään näitä moderneja tapoja kehittyä ja kehittää itseään ja muita.