Kyberneettinen ajattelun malli alkoi täsmentymään 1940-luvulta lähtien johtamisen ja organisaatioteorian alueellekin, kun biologiasta oli alettu saamaan tietoa ihmisen ruumiin omista säätelyjärjestelmistä (=feedback).
Jokainen tietää miten insuliini vaikuttaa sokeritasapainoon, ja mitä seuraa, jos sitä entsyymiä ei tarpeeksi siihen käyttöön. Aivoilla on vielä paljon, paljon monimutkaisempia säätely- ja palautemekanismeja hermostoineen hoitamassa satoja ja tuhansia osatehtäviään. Ilman niitä ihminen ei pysyisi elossa.
Kybernetiikka on näin ollen ainoa globaali ja poikkitieteellinen tasapainoisuutta korostava tieteenala, vaikkakin sitä erillisitieteinä tutkitaan jopa pääteemoina. Silti esimerkiksi taloustieteet ja psykologia ja yhteiskuntatieteet eivät ole saavuttaneet juuri mitään kunnon tuloksia säätyvyyden ennustamisessa ja sen kehittämisessä kohti yhteistä hyvää. IT-alakin on jäänyt loukkuun tietoturvaongelmiensa (kyberturvattomuus) kanssa, kun virukset voivat iskeä ihan kaikkialle.
Huima ajatusleikki anarkiasta Buddhan oppiin asti taustoittaa homeostaasin merkitystä. On hyvä tuntea äärisuuntauksia, että pystyy välttämään kaikkein pahimmat tilanteet. Valtatyhjiöillä on tapana täyttyä väkivaltaisesti.
Tämä oppi koskee Suomea ja EU:ta ja koko maailmaa koronakriisin puristuksessa, talouden sakatessa pahoin lähes jokaisessa maailman maassa.
Olisiko kybernetiikalle ja systeemitieteelle siis käyttöä?
Vai lakkautettaisiinko se tieteenalana niin kuin monet muut hyvät hankkeet ovat päätyneet muistojen hautausmaalle. Auktoriteetit saattavat pelätä itsenäisiä ajattelijoita, jos pelkäävät totuutta. Nämä opit perustuvat objektiivisuuteen ja rationaaliseen ajatteluun yhdistettynä luovuuteen.
Onko tämä avoin ja ratkaisukeskeinen asenne 2020-luvun kulttuuriin sopivaa, vai viekö poliittinen koneisto voiton järjestä ja tiedosta? Kuinka käy Euroopan? Sen aika näyttää…