Nykyään koulutuslaitokset tarjoavat Lean – periaatteita lähes ainoana filosofianaan: lean sitä ja lean tätä.
On syytä selvittää mitä merkitystä tällä viime vuosisadan japanilaisella autonvalmistuskonseptilla on nykyaikaan: tarua vai totta, faktaa vai fiktiota?
Poimin lähdeaineistoksi pelkästään yhden kirjan, Sari Torkkolan kirjan Lean asiantuntijatyön johtamisessa, koska tämä kirja on palkittu monellakin foorumilla parhaana Lean-kirjana ja tietohallintojohtajan kirjoittamana voisi otaksua, että kirjoittaja tietää asiansa. Itse olen tutustunut Kanbaniin ja Leaniin jo 1980- ja 1990-luvuilla ja tuottanut aiheeseen liittyen optimointiohjelmistoja tuotantoyrityksille koko 1990-luvun.
Johtopäätöksiä kirjasta ja Lean-tekniikasta
Itse Lean ei ole muuttunut kymmenissä vuosissa paljoakaan. Se on mekanistisen maailman tuotos, mitä Torkkola vertaakin systeemiajatteluun kirjassaan. Hän kirjoittaa systeemiajattelusta noin 15 sivun verran, mutta lienee sotkeutunut pelkästään Seddonin Vanguard – menetelmään, joka taas on psykologin kehittämä rajoitettu jätteen analysoinnin menetelmä (system conditions). Mielestäni Vanguard on pahoin epäonnistunut viritelmä teoriasta, vaikka siinä on hyviäkin teemoja.
Torkkolan käsitykset systeemiajattelusta (8 kohtaa) ovat käsittämättömiä. Hänelle systeemikin on kone rajoituksineen ja se käsitys on Seddonilta, sillä muita viittauksia systeemeistä hänen kirjansa ei sisällä, paitsi Sengen arkkityypit, joita hän esittelee vain sivun verran.
Torkkolan oivalluksiin ei kuulu se, että Leanista puuttuu täydellisesti konseptuaalinen malli, mikä on olennainen vaatimus ohjelmistoja kehitettäessä (UML ja kaikki mallintamismenetelmät). Leanissa suunnittelua tehdään lippu-/lappusysteemeillä, Kanban-korteilla, mutta niitä toki voi Scrumissa viedä tietokoneellekin, mutta sekään ei poista käsitteellistä sekamelskaa kun isompi tiimi haluaisi oppia ja kehittää itseään ja työtään.
Mitä Lean ei tarjoa, mihin se ei sovi?
Käsitys siitä, että Lean-työskentelystä voisi oppia, on kyllä pahoin romantisoitu haave. Jos menetelmässä ei ole käsitemalleja, Ihmisten välinen vuorovaikutus jää kapoiseksi. Se toimii silti, jos jokainen työntekijä hallitsee omat vaiheensa. Laajassa ekosysteemissä, kansainvälisessä työssä Lean-oppiminen ei ollenkaan toimi.
Perustelut näille väitteille löytyvät videosta (1 h 10 min). Professori Pekka Abrahamsson totesi 10 vuotta sitten ohjelmistokehityksestä, että paljon kampanjoidut agile-menetelmät ovat yliampuvia, niiltä puuttuu käsitteellinen ja empiirinen tuki, joten ei voida taata, että niistä olisi hyötyä. Silti agile-menetelmiä markkinoidaan edelleen voimallisesti lähes kaikkeen. Tässä esityksessä arvioin Leania vähän samaan tyyliin. Se on helppo aihe kouluttaa ja kampanjoida, mutta lopullisen laskun voi joutua maksamaan asiakas ja veronmaksaja.
Suositan lämpimästä sellaisia tekniikoita ja metodeita, jotka ottavat huomioon modernin yhteiskunnan, tietosisällöt, kybernetiikan parhaat piirteet ja ennen kaikkea systeemien identiteetin, mitkä vahvuudet Leanista täydellisesti puuttuvat.
Lean ei näin ollen sovi IT-painotteisiin työhön, digitalisaatioprojekteihin eikä sellaisiin töihin, missä ihmiset sijaitsevat hajautetusti eri pisteissä.
Linkki videoon: https://youtu.be/cn25xYr2Ql0