Pika-analyysi mikä tekoälyn aalloissa 2 ja 3 pettää; Metayliopisto esittelee holistisen AI-paradigman: Aalto 4


Uudenlainen konstruktiomme kelpaan esikuvaksi tulevien sukupolvien tekoäly- ja palvelutoteutuksille.

Symbolinen tietokoneen ohjelmointitapa syntyi Alonzo Churchin toimesta jo 1950-luvulla ja johti Lispin kautta menestyksekkääseen teknologiaan, mitä monet eivät tunnista sovelluksissaan, sillä eivät tunne sitä. Wolfram Alpha on erinomaisen laaja ohjelmisto siitä esimerkkinä.

Neuroverkkoihin perustuva aalto 2 on saamassa voimakasta kritiikkiä. Syväoppiminen ei näytä toimivan, tai se on ainakin äärettömän vaivallinen tekniikka.

Kolmas aalto perustuisi kognitiivisiin arkkitehtuureihin (vs. ihmisen aivot), mutta se on vielä lapsenkengissä, eikä näyttöjä ole.

Metayliopisto kunnostautuu

Kuukauden tutkimisen jälkeen Metayliopistolla on esittää harjakorkeudessa oleva suunnitelma uuden tekoälyn perusteiksi. Se perustuu palveluprosessien allokointiin kysynnän ja tarjonnan tilanteiden mukaisesti kokokonaiskuva huomioiden. Se on siis monitaso-optimointia, missä tavoitefunktion kirjoittamiseen valtuutetaan sopivat yhteiskunnan elimet. Se on modernia päätöksentekoa.

Videossa lyhyt kuvaus (5 min) näiden vaiheiden piireistä. Seuraavassa videossa tematiikkaa käsitellään pidemmin (37 min), linkki siihen löytyy täältä.