Presidentti Sauli Niinistö piti vuoden vaihteessa kunnon arvopuheen mm. luottamuksesta ihmiseen, koska sen vastakohta on niin synkkä. Yhteinen nimittäjä kuluneen vuosikymmenen isoille ongelmille on sivistyksen tilan heikkeneminen, ja siihen on monta syytä. Valistunein tapa nousuun lähtisi tiedon ja tieteen arvon kohenemisesta, mutta olemmeko näin jaloon liikkeeseen valmiita?
Ydinajatus systeemisyyden tarpeen perustelemiseksi on parhaiden toteutusmallien etsiminen, valitseminen ja käyttäminen, jotta tulevaisuudesta tulisi ennustettavampaa. Ei Suomella, eikä EU:lla ole vara kaataa isoja hankkeitaan yhä uudelleen. Siksi kaikki tavat oppia uutta ja parasta kokemusta, ovat hyviä tapoja. Kestävä kehitys ja stabiilit rakenteet (viable model) ovat systeemienteorian ydinasioita, ja niistä on kirjoitettu Metayliopiston kaikissa kirjoissa.
Parhaita oivalluksia ja keksintöjä pomminvarmojen toteutusmallien luomiseksi löytyy kybernetiikan tutkimuksesta, mitä aihetta Suomessa ei (vuoden 2020 alussa) juurikaan tunneta. Maailman parhaat alan tutkijat ovat kehittäneet niitä 1940-luvulta asti tähtäimessään parhaiten toimivat yhteiskunnan systeemit. Sille tiedolle olisi ollut paljon käyttöä mm. taksiuudistusta suunniteltaessa.
Tiede on vastaavasti jäänyt ikään kuin loukkoonsa — kukin tutkimus oman alansa sisälle — riippuvaiseksi rahoittajista ja kriittisestä ympäristöstä, joka niin mielellään haluaisi tutkimuksesi tyrmätä. Tähän ankeaan menoon olisi hyvä saada paradigmamuutos, kuten systeemitieteen yhteisöt suosittavat.
Kiinnostavia opiskeluhetkiä jokaiselle lukijalle.
Systeemisyyden opiskelu on koko elämän kestoinen mahdollisuus kehittyä.