Vapauttava tiedonintressi vastaa kysymykseen: Jos saisit järjestää yhteiskunnan uudelleen, miten sen tekisit ja miksi?

PESTLE – viitekehyksen mukaan ajateltuna juuri mikään yhteiskuntasysteemi ei voi toimia täysin vapaasti, sillä “ihminen” tarvitsee kontrollia. Human Sapiens ei ole tarpeeksi älykäs hoitaakseen itsensä ja ympäristönsä ilman byrokratiaa, lakeja, valvontaa, hoputtamista ja luterilaista työnteon velvollisuutta (jos et työtä tee, ei sinun pidä syömäänkään). Liberaalisti ajattelevat eri puolueissa haluavatkin vähentää kontrollia, ja byrokratiaa mutta heidän ajatteluunsa harvoin liittyy järkevää vastaehdotusta tai tapaa, miten ihmiset tottuisivat ottamaan enemmän vastuuta. Vallan ja vastuun on oltava tasapainossa.

1. Politiikassa useille ihmisille tulee pakonomainen liittyä puolueisiin, koska … demokratia. Demokratian ongelmana ja samalla vahvuutena on äänestäminen, jossa enemmistö saa tahtonsa läpi, mutta vähemmistöt jäävät eduista siinä tapauksessa paitsi ja niille, joilla ei ole valtaa vähemmistönkään vertaa, voivat koettaa ankeat ajat. Eri maissa demokratian toteutuminen vaihtelee. Hyvinvointivaltiossa sosiaaliturva takaa sen, että heikommatkin saavat minimiedut elämiseensä. Jos hyviä ehdokkaita ei ole, vaalijärjestelmästä ei ole paljon hyötyä äänestäjälle. Poliitikkojen on noudatettava budjettia, koska parempaa menetelmää he eivät vielä ole keksineet, ja budjetti rajoituksineen tekee uudistamisen vaikeaksi, sillä jokainen osapuoli pitää entisestä asemastaan kiinni.
2. Kansantalouden ja valtiotalouden suhteen pakko tulee selkeästi esille ammattijärjestöjen neuvotteluissa, lakoissa ja valtakriiseissä. Työntekijän on liittouduttava jollekin puolelle saadakseen eläkettä, työttömyysturvaa, sosiaalietuja ja monia muita etuja. Äänestykset ja budjettikuri on monessa maassa ymmärretty niin, että esim. koulutukseen tai terveydehoitoon ei voi esittää korotuksia ilman, että samalla osaisi esittää vähennyksiä jollekin toiselle momentille. Ehdottaja joutuu sitten itse erotuomariksi poliitikkojen väliseen valtataisteluun, vaikka hänellä olisi perusteltu aikomus edistää tiedettä tai innovaatiota uudistumiseen seuraavan 10 vuoden ajalle. Kansalaisen on työikäisenä “pakko” käydä töissä, vaikka tuo työ olisi aivan tarpeetonta, tai sitä olisi se minimimäärä (tunti viikossa), minkä hallitus on säätänyt – näin, vaikka se työ ei olisi ammattia vastaavaa. Jo heti opiskelusta päästyään nuori joutuu joko työttömyyskortistoon tai työmarkkinoille, mitä prosessia hän ei alkuvaiheissaan ymmärrä lainkaan.
3. Teknologiaan liittyy lukematon määrä velvoittavia ja pakottavia syitä. Jokainen kansalainen on velvoitettu hankkimaan puhelimen ja internetin. Pankkiyhteys on pakollinen maksaakseen laskut jne. Siinä mielessä on kummallista, että valtakunnallinen sähköverkko (5 miljoonaa käyttäjää) myytiin “vapaasti” ulkomaisille sijoittajille, jotka pääsevät rahastamaan jokaista suomalaista ikuisesti kaukaa merten takaa. Infrastruktuurin pitäisi olla sellainen vahvuus, joka on tiiviisti kotimaan omistuksessa. Teknologian pakkoon liittyy vaatimus tietoturvasta, mitä on siirretty käyttäjän vastuulle, vaikka tietenkin kaikkien hankintojen tulee olla niin luotettavia, ettei asiakas puutteista joudu kärsimään. Tämä lista on laaja, ja jokainen voi sitä itse jatkaa.
4. Yhteiskunnan organisaatioihin liittyy pakottavia elimiä, muun muassa hierarkisuus: esimiestä on toteltava, sekä byrokratia, missä ehdotus kiertää laajaa rinkiä, ennen kuin mitään alkaa tapahtumaan. Silti suomalaisenkin yhteiskunnan pääpiirteitä on nykyisin postmodernismi, missä tieto ei olekaan niin merkittävää kuin tehdyt tulkinnat. Jos henkilö tulkitaan erilaiseksi, se synnyttää vastareaktioita, vaikka suvaitsevaisuuden tulisi olla tärkeimpiä arvoja monikulttuurisessa maassa. Jos henkilö on “liian hyvä” tai “liian huono”, se herättää kateutta tai vihaa, joten tämä henkilö usein piiloutuu massan suojaan. Kuitenkin yrittäjiä ja taiteilijoita ja tutkijoita pitäisi erityisesti arvostaa erilaisuudessaan, sillä heidän asemansa ja työnsä vaatii sitä. On syntynyt woketusta ja intersektionaalisia liikkeitä, jotka nimenomaan hyökkäävät erilaisen, suojattoman ihmisen kimppuun pyrkien eristämään niin sanotuista normi-ihimisistä, joiden laadun nämä kansanliikkeet itse määrittävät.
5. Juridiikka määrittelee ihmisille lait ja säännöt, jotka turvaavat elämää, mikä päätapauksissa on ihan oikein. Silti porsaanreikiä ja aukkoja jää, joita sitten ennakkotapauksina oikeudessa käsitellään. Sananvapauskaan ei ole itsestään selvä normi 2020-luvulla, vaikka aiemmin sitä ei kyseenalaistettu. Jos haluaa turvata asemansa oikeudessa, niin juristien palvelumaksut kallistuvat vuosi vuodelta, eivätkä asianajajat ala puoltamaan tavallista ihmistä jos epäilevät hänen maksukykyään. Ihmisarvo ei aina toteudu tilanteissa, missä vahvempi osapuoli käyttää heikompaa hyväkseen.
6. Ilmastonmuutos ja ympäristön normit velvoittavat koko yhteiskuntaa osallistumaan “talkoisiin” Suomessakin, vaikka maapallo meillä on yhteinen, ja kybernetiikan periaatteiden mukaan säästäminen ja vaikuttaminen tulee aloittaa sieltä, missä ongelma on suurin. Luonnon tuhoaminen pitäisi estää ja fossiilisten polttoaineiden käyttö myös, mutta autoritääriset valtiot eivät niihin talkoisiin lähde mukaan, ja hyötynä ne voivat halvemmalla valmistaa tuotteita, joita sitten tunnollisten valtioiden kansalaiset kalliilla ostavat. Lisäksi päästökauppa ei vähennä päästöjä, koska varakkaimmat yhtiöt mielellään niitä ostavat, ja hintajoustotilanteissaan veloittavat päästöhinnan tietenkin asiakkaalta tyyliin “aurinkoenergian hinta 5 euroa /kk”, sillä kukaan asiakas ei pysty seuraamaan energioitten kulkua verkostojen läpi. Vasta kun saadaan maailmanlaajuisia sopimuksia ilmastotavoitteista konkretian tasolla, silloin pakolliset syyt (kielto käyttää suihkua, sähkökatkot jne) muuttuvat oikeudenmukaisiksi velvollisuuksiksi.

Total System Intervention (TSI) on meta-metodologia, korkeamman tason periaate, joka kehitettiin tukemaan systeemiajattelun eri menetelmien yhdistämistä monimutkaisten IT-käyttöönoton ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi (Jackson, 2003; Raza & Standing, 2010; Petrovic, 2012). TSI:ssä ovat mukana sosiaaliseen tietoisuuteen, kriittiseen tietoisuuteen, metodologiseen moniarvoisuuteen, emansipaatioon ja moniarvoisuuteen liittyvät sitoumukset teoreettisella tasolla. Se perustuu Habermasin (1970) teoriaa kolmesta ihmisen näkökulmasta (tekninen, käytännöllinen ja emansipatorinen). Teknistä intressiä edustaa kova systeemiajattelu, jossa painotetaan tehokkuutta ja tehokkuutta IT-käyttöönoton aikana organisaatioissa (Jackson, 2010; Petrovic, 2012). Käytännön intressiä edustaa pehmeä systeemiajattelu, joka painottaa maailmankatsomusten moniarvoisuutta IT-omaksumisen aikana organisaatioissa. Emansipatorista intressiä edustaa emansipatorinen systeemiajattelu, jossa korostuu voimaantumista ja tarve vapautua pakonomiasista piirteistä IT:n käyttöönoton aikana organisaatioissa (Jackson, 2010; Raza & Standing, 2010).

Oikeudenmukainen PESTLE – metodiikka Suomelle ja maailmalle

Jokainen lukija voi harjoitella sitä, kuinka edellä mainittu lista saataisiin korjattua vapauttavassa, emancipatory – hengessä.

1. Politiikassa tulisi päästä parempaan kattavuuteen kuin puolue X, puolue Y … ja puolue Z. Kaksisuuntainen kansalaisdemokratia (Sveitsi yksi esikuva) olisi niin tarkka, että jokainen kansalainen voisi välittää tarpeensa omalla kansanedustajalleen ja poliitikolle eduskuntaryhmineen, ja näille asetettaisiin velvollisuus käydä kommunikaatiota. Valtakunnan politiikka pitäisi uudistaa ja organisoida niin, että esim. 20% resursseista suunnataan tulevaisuuden edistämiseen, mikä rahoitetaan tehostumisesta syntyvällä varallisuudella. Tutkimukseen ja kehitykseen pitäisi saada sellainen elin, että sillä on käsitys valtakunnan tilasta ja kehityksestä. Tämä elin olisi regulaattori, joka valvoo yhteiskunnan toimintaa (vrt. perustuslakituomioistuin). Uusliberaali nykykoneisto on huonosti johdettu, ja arveluttavat poliiittiset mielipiteet sekoittavat sitä entisestään. Siksi pitäisi alkaa arvostamaan tutkimustietoutta, jolloin yliopistot alkaisivat elpyä saadessaan konkreettista työtä tutkimukseen.
2. Taloussektorille tulisi luoda järjestelyjä, joilla pääoma saadaan kiertämään. Tämän luulisi olevan jokaiselle merkonomillekin selvää. Eliitti haluaa kuitenkin aina pitää asemansa, heikentää omaa verotustaan ja vahvistaa asemaansa, kun suuntauksen pitäisi olla toisinpäin. Talouden zombi-teorioista on kirjoitettu hyvin, ja selvitetty miksi länsimailla meneekin melko huonosti. Suomella meni 10 vuotta nousta 2008 vuoden lamasta uudelleen samalle tasolle. Infrastruktuuri Suomessa rapistuu, julkinen liikenne on arveluttavassa tilassa. Paljon olisi sellaista korjattavaa, joka suoraan toisi lisätuloja ja työtä, mutta budjettiin ei korjauksia vielä ole saatu.
3. Yhteiskunta tulisi nähdä palvelujen tuottajana, ja asiakas kukin vuorollaan asiakkaana. Paras tulos saadaan, kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat, mutta millä tasolla ne kohtaavat, se onkin poliittinen ja visainen kysymys. Jokaiselle pitäisi turvata sairaanhoito niin hyvin, että varallisuuden puuttuminen ei vei oikeutta elämiseen.
4. Oikeusjärjestelmä itse pitäisi läpivalaista. Se on systeemi, kuten kaikki muutkin yhteiskunnan elimet. Käyttäytymisteorioilla voitaisiin tutkia juridiikan prosessit abstraktilla tasolla sekä konkretiassa mukaan lukien tapahtumat, joita eri hintaan erilaisin tuloksin saadaan aikaan. Juridiikka on niin rajattu osa yhteiskunnasta, että siitä olisi mahdollista tehdä malli ja esimerkki muille elimille ongelmineen ja haasteineen. Tähän asti tämä osa Suomea on ollut läpinäkymätön, jatkuvaa taistelua yhä uuden haasteen puolesta ja vastaan. Tämä prosessi voitaisiin usein viedä riittävän hyville asiantuntijoille suoraan ja käyttää sovittelua, jolloin kustannukset saataisiin kuriin. Monissa tapauksissa kustannukset nousevat nyt niin suuriksi, että ne kaatuvat veronmaksajan niskaan.
5. Ilmastonmuutoksesta pitäisi tehdä maailmanlaajuinen malli, josta näkyy saastuminen, luontokato ja muut vaikeat ongelmat. Tämän työn olisi oltava kansainvälistä ja objektiivista. Siihen on olemassa Earth Systems Science – niminen tieteenala (EAS), joka tutkii koko maapalloa laajuudessaan, ja myös ilmastoa siinä yhteydessä. Säästöjen ja muutosten tulee kohdistua ensisijaisesti juuri oikeisiin kohteisiin, mutta tässä tulee esille kiistakysymys sivistyneempien ja vähemmän sivistyneiden maitten välillä. Suuria toimijoita pitäisi kurittaa ensimmäisenä, tai muutokset voidaan tehdä uuden teknologian avulla. Ei pidä ajautua sellaiseen tilanteeseen, että kaikki voima ja liikenne tapahtuu yhdellä monopolistisella energiamuodolla (kuten sähkö). Jos tämä energiamuoto on kansainvälisten sijoittajien hallussa, on valtio menettänyt otteensa itsestään ja kansalaisistaan.

Vapauttava asenne näkyisi selvinä toimenpiteinä

• Jokaisen maan pitäisi tehdä muutos johtajuudessa niin, että oman maan identiteetti tulisi esille kaikille tarkoituksena tuottaa kansalaiselleen palveluita ja hyvinvointia. Siinä yhteydessä valtio pyrkisi ostamaan takaisin itselleen oma infrastruktuurinsa.
• Samalla valtio voisi optimoida liikenteensä kokonaisuutena, eikä rakentaa pala palalta “tunninjunina”, jotka sitten joutuvat sellaisten paikallisten yhteisöjen omistukseen, joilla ei ole siihen bisnekseen osaamista.
• Tutkimus on nostettava arvoonsa, koska se takaa paremmin yhteiskunnan tulevaisuuden kuin poliittinen eliitti, jolla on tapana vaaleissa muuttua niin, että suunnitelmat jäävät kesken.

Kybernetiikka on tutkinut organisaatioita ja kestävää kehitystä vuosikymmenten ajan. Sen mukaan tietyt organisaatioiden muodot ovat ihanteellisia osia sekä isommassa kokonaisuudessa, mutta myös muodostamaan valtionkokoisen systeemin. Organisaatio ei romahda, jos sillä on ymmärrettävä toimintamalli, diagnostiikka jopa poikkeustilanteita varten. Metajohtaminen tarkoittaa sitä, että selvästä perustarkoituksestaan lähtien organisaatio pyrkii kehittämään itselleen sellaiset kompetenssit, joilla se pärjää omissa tuotannonohjaus- ja kuormitustilanteissaan omilla resursseillaan.