Tieteen käsitteiden jalostaminen ja uudistaminen on jokaiselle tutkijalle mahdollista (vaikka julkistamiseen ei pyrkisikään) ja sallittua, jopa suositeltavaa. Tieteen vapaus on kyllä rajatumpi kuin sananvapaus, sillä tietyt eettiset normit sitovat sitä, kuten totuuden tavoittelu.

Yksinkertaistaminen motivoimassa tutkijan työtä ja elämänkatsomusta

Kaikki tiede ei ole yhtä hyvää, ja jo tieteenalat ja kilpailutilanne sanelevat sen, voiko edistystä yleensä tapahtua. “Parasta tiedettä” voi syntyä, kun mahdollisimman vähällä saadaan aikaan mahdollisimman paljon. Tämä on vipuvaikutus-ilmiö, joka saattaa ennakoida uuden paradigman syntyä.

Tieteenalankin voi kuvata systeeminä, mallina, joka muuntuu oman alansa tilanteisiin.

Jos kaikkia maailman ongelmia miettii systeemitieteen keinoin, päätyy metatason tarkasteluun, joka on ongelman abstrahointia kohti ratkaisuja. Siinä syntyy parhaimmillaan metateoria, joka on mahdollisimman selkeä ja turvautuu olemassaolevaankin tietoon (jos sellaista on). Jos löytyy aivan valmis menetelmä, sitä vastausta voisi kutsua tautologiaksi. Kaikki kognitiiviset innovatiot pyrkivät todistamaan itsensä, jolloin loppupeleissä niistä löytyy se tautologia, nimeltään M.O.T.

Systeemitiede tarvitsee oman käsitemallinsa, joka soveltuu universaaliin tapaukseen, mistä spesifiset ratkaisut kehitetään. Sellaista ei ole vielä julkaistu. Se vaatii tiettyjen teorioiden sopivaa yhdistelyä (mutta ei ole “rakettitiedettä”, koska elementit ovat jo tiedossa).