2020 – luvun megahaasteet ovat eräänlainen vedenjakaja poliittiselle kulttuurille ja yleensä yhteistyötahdolle, koska resurssit ja pelimerkit joudutaan jakamaan uudelleen, osin keinolla millä hyvänsä.

Systeemiajattelu on viime vuosina itseki muuttunut taisteluksi näkyvyydestä ja tilasta ja kunniasta. Näin ei tietenkään saisi tapahtua, koska silloin se palvelee vain vahvimman etua – paras hyöty jää saamatta. Myöskään tekoälyn ei saisi algoritmeineen muuttua suuryritysten työkaluksi edistämään vain niiden tahtoa.

Systeemiajattelussa on kysymys suuresta asiasta, vielä suuremmasta asiasta kuin jokin yritys tai toimiala tai maa, mutta vieläkin suuremmastakin asiasta. Sitä suuruutta tarkoittavat holismi, filosofia ja ihmisten arvot parhaimmillaan. Systeemiajattelu on laajimmillaan metafysiikkaa ja kosmologiaa, mutta yksinkertaisimmillaan systeemikäsityksissä on kysymys kokonaisuuden hyvinvoinnista, makro- ja mikrosysteemien yhteydestä. Tämä selkeä näkökulma on reduktionismiin taipuvaisille päättäjille vaikea asia tunnustaa. Se on silloin tabu, josta ei saa keskustella. Voi syntyä tarve tyrehdyttää positiivinen viestintä tyystin.

Mutta kuka meistä ei haluaisi kokonaisuuden hyvinvointia?

Satoja hyviä ja samansuuntaisia kirjoituksia tästä ristiriidasta löytyy sivustolta https://thesystemsthinker.com/, ja onhan viisaita ajatuksia muuallakin.

Meidän epäitsekkäästi ajattelevien tulisi yhdistää osaamisemme ja voimamme, että “itsekäs yhteiskunta” alkaisi kehittyä tämän vuosisadan arvoja vastaavaksi (the 21th Century Thinking Skills). Tämä on Metayliopiston perustarkoitus ja idea.