Aloitetaanpa muutosvastarinnan torjunta “ihan väärästä päästä” eli sieltä mikä arkiajattelijan olisi kaikkein helpointa torjua. Metafysiikka on ihmisen mielen sisäisten epävarmuuksien selvittelyä, mihin tekosyytkin varmuudella kuuluvat (seuraava kohta on poimittu Teknologiasymbioosikirjasta, sivu 67):
Metafysiikka on kyllä vaikeasti hahmotettava filosofian alue, mutta Wikipedia määrittelee sen lyhyesti näin:
Metafysiikka on filosofian keskeisimpien käsitteiden ja uskomusten tutkimista. Esimerkkejä metafyysisistä käsitteistä ovat oleminen, olemassaolo, tarkoitus, universaalit, omaisuus, suhde, syy-yhteys, tila, aika, tapahtuma ja monet muut. Ne ovat perustavanlaatuisia teemoja, koska kaikki muut käsitteet ja uskomukset perustuvat niihin. Kaikki tieto ja arvo perustuu näiden käsitteiden määritelmiin.
Systeemiajattelu voidaan nähdä metafysiikan eräänä muotona käsitteellistämässä todellisuutta. Systeeminen yhteistyö olisi merkittävää yhteiskunnallista edistymistä monista, monista syistä kuten konfliktien väheneminen, kokonaiskuvan selkiytyminen, logistiikan helpottuminen, oppimisen kiihtyminen, teknologian helpompi käyttöönotto, tieteenteon kehittyminen, autoritäärisen kyykytyksen ja pelkäämisen väheneminen, kulttuurin muuttuminen avoimemmaksi sekä ihmisten positiivisten piirteiden paremmat mahdollisuudet tulla esille syvällisemmänkin keskustelun muodossa – perinteisen reduktionistisen asenteen sijasta, joka “tahtoo viedä tuhkatkin pesästä”.
Mutta miksi systeemiajattelua on jo vuosikymmenet vastustettu ja vastustetaan?[1]
Systeemiajatteluun siirtyminen on uhka vakiintuneille toimintatavoille, kuten kehittäminen, yhteistyöpolitiikka ja tutkimuksen yleiset menettelyt, esimerkiksi seurannan ja arvioinnin, suorituskyvyn hallinnan ja kapasiteetin arvioinnin tavoitteidensa näkökulmasta. Peter Morgan on kirjannut yhdeksän (9) syytä kieltäytyä (ks. kuva):
- Kiireiset ammattilaiset eivät ole vakuuttuneita systeemiajattelun tuottamasta hyödystä operatiivisen toimintaan. Se ei olekaan hyvä antamaan suoria vastauksia kysymykseen? (mitä teen nyt?)
- Vaikka systeemiajattelu ja systeeminen dynamiikka ovat päässyt eri muotoineen pisimmälle kognitiivisten työkalujen luomisessa ja toimintakehysten suunnittelussa, nämä hyödyt ovat suurelta osin tuntemattomia valtavirran kehitysyhteisölle (tietämättömyys).
- On olemassa merkittäviä paineita ylläpitää erikoistuneen, voimakkaasti pelkistävän ajattelun traditiota, koska organisaatiot ovat jäsennelty tukemaan sitä. Ammattilaiset taistelevat perinteisten tapojen suojelemiseksi, sillä urapolut perustuvat niihin. Kannustimia systeemiajatteluun siirtymiseksi on vain rajallisesti, ja siksi ihmiset eivät vaihda helposti ajattelun tyylistä toiseen (pelko).
- Tavalliselle kansalaiselle oppiminen valmiista kaavoista ja oppikirjoista muiden joukossa on helppoa, ja monille se on mukavaakin. Sen sijaan oppiminen ajattelemaan itse, jotta voisi ja uskaltaisi toimia eri tavalla kuin muut, on suurempi haaste (vetämättömyys ja laiskuus).
- Systeemiajattelulla voi olla heikentävä vaikutus totuttuihin ihmissuhteisiin ja organisaatioiden välisiin yhteyksiin kriittisemmän analyysinsä takia, missä tarkasteluun otetaan myös systeemin rakenne, tavoitteet ja suunnittelu. Systeemiajattelu ei ole erityisesti houkuttelevaa niille, jotka haluavat tulla valituksi sankarillisiksi johtajiksi. Monet systeemiset oivallukset, kuten emergenssi ja evoluutio, eivät ole liian isoina haasteina houkuttelevia organisaatioille, joilla on paineita näyttää hyviä tuloksia lyhyellä aikavälillä (pidemmän tähtäimen laiminlyönti, kiehuvan sammakon syndrooma).
- Systeemien systeemin lähestymistapa ei sovi myytäväksi kotimaisille organisaatioille, jotka epäilevät kansainvälisiä yhteistyömalleja vastuineen ja byrokratioineen rahoituksen osalta (”nimby”).
- Voitonjako voi olla vaikeasti ratkaista arvoverkkoihin perustuvissa epäselvissä tapauksissa (kiista).
- Useimmat lähestymistavat systeemiajatteluun eivät tue nykyisiä bisnesmalleja tuloshakuisissa prosesseissa, joita useimmat yksiköt käyttävät osoittamaan omaa suorituskykyään (hiljainen tieto).
- Systeemiajattelu voi joskus pikemminkin kasvattaa epävarmuutta kuin vähentää sitä, koska se nostaa luontevasti esille vaihtoehtoisia tapoja toimia (mukavuusalue ja epämukavuusalue).
Mutta John Ray päätteli jo vuonna 1670 käsitteen: “no pain, no gain”. Voit saavuttaa jotakin tärkeää, esimerkiksi tulla paremmaksi, vain joko kärsimällä tai työskentelemällä.
[1]Peter Morgan. Peter Morgan European Centre for Development Policy Management. THE IDEA AND PRACTICE OF SYSTEMS THINKING. http://ecdpm.org -> 2005-Idea-Practice-Systems-Thinking-Relevance-Capacity-Development.pdf