Reilut kaksi vuotta sitten Kreikan kriisi oli kuumimmillaan, ja maan finanssiministeri Yanis Varoufakis oli energisimmillään selvittämässä syitä ja seurauksia: visioita ja mahdollisuuksi. Kuten ohjeisesta raportistani Best_Solution_for_Greece_by_GoodReason selviää, hän oli jo vuosia aikaisemmin laatinut taloustieteen ja peliteorian arvostettuna professorina esityksen A Modest Proposal for Europe. Tultuaan valituksi ministeriksi hänellä oli tietoa, mutta ei ollutkaan tarpeeksi valtuuksia EU-tasolle asti. Siitä tuli ristiriitoja, ja hän erosi vapaaehtoisesti tehtävästään.
Ennen hänen eroamista ehdin miettiä systeemisesti harjoituksena, mikä olisi positiivisin ratkaisu Kreikan tilanteeseen, että koko EU lähtisi rakentavasti auttamaan Kreikkaa sen tiellä kohti menestystä. Kirjoitin kirjeen ja lähetin sen ministeri Varoufakisille keväällä 2015.
Alla kirjeen keskeisin kohta: logiikka, minkä mukaisesti EU ja Kreikka 9-tasoisella mallilla pääsisivät symbioosiin ja yhteiseen menestykseen.
Kuvan taustalla on paljon teoriaa ja paljon periaatteita, joita kaikkia en tässä lähde kuvaamaan. Kybernetiikka tulee taulukossa esille mm siten, että jokaiseen soluun liittyy toiminnallisuuksia, kykyjä, joita yhteistyökuviossa pitäisi löytyä. Näitä kykyjä voidaan tietoisesti kehittää, jos halutaan ryhtyä yhteistyöhaluisiksi.
Taulukko on tavallaan IT-alasta tuttu tila-automaatti. Oletetaan, että tämä yhteistyökonserni toimii taulukon soluja selvittäen vaiheesta 1 vaiheeseen N. Se tarvitsee resursseja, oikeita mielipiteitä ja selkeää johtamista.
Siihen on omat teoriansa, mm. Socio-cultural – teoria Harrisilta. Nämä kuvat vievät kohti vahvaa johtamista. Eri osapuolten tulee päästä kompromisseihin pääteemoista, ja sehän onkin itsestään selvää näin merkittävissä avainkysymyksissä.
Kybernetiikka on kykyjen ja oppimisen tiedettä ja ohjauksen taidetta. Toivoisin, että Suomi alkaisi käyttämään sitä, niin päästäisiin monesta sotkuisesta hankkeesta selvyyteen, yksituumaisuuteen.
Kirjassani olen tuonut esille kymmeniä malleja ja ajattelutapoja, jotka ovat valtiolle hyödyllisiä. Valinnat tietysti tekevät poliitikot. Heillä tulee olla viisaus valintoihin, mutta systeemiajattelu tuo esille tapoja perustella päätöksetkin.
Mitä yhteistä on Kreikan kriisillä (2015) ja Brexitillä?
Molemmissa toisena osapuolena on EU. Englannin neuvotteluasema on tietysti kohtuullinen, koska se on varsin suuri talous ja tottunut tähän astikin saamaan etujaan läpi EU:n elimissä, mistä monet EU-maat ovat olleet pettyneitä. Koska Englanti haluaa vahvan Brexitin, se eroaa EU:n sisämarkkinoista. Se on selkeä ratkaisu, koska jää paljon vähemmän neuvoteltavaa.
On huomattavaa tämän postauksen taulukkoon viitaten, että varsin pian Englanti tuntee jälleen vetoa EU:hun päin (win & win- tilanne), ja EU vastaavasti haluaa hyöty Englannin voimakkaasta finanssisektorista ja sillanpääasemasta USA:n suuntaan. Tulliliitot ja kauppaliitot menevät opportunismin hengessä omalla painollaan niin, että poliitikot eivät haluakaan niihin vaikuttaa. Money talks! Angela Merkel jää näin ollen sivuosaan siinä mihin suuntaan tämä valtioliitto kehittyy.
Sen sijaan Yhdistyneellä Kuningaskunnalla on vaarana hajota, koska Skotlanti lähtenee pois ja liittyy suoraan EU:hun, jos Englanti ei sen lähtöä pysty estämään.
Mitä merkittävää systeemiajattelu tähän EU-politiikkaan tuo?
Laatimani taulukko sopii lähes sellaisenaan näihin kahteen tapaukseen. Molemmissa kysymys on mentaalisista arvoista: joustavuudesta tai joustamattomuudesta. Suomi on pitkään ollut sillanpääasemassa Idän ja Lännen välillä. Ukraina epäonnistui siinä, ja syntyi sota. Siitä on kirjoittanut mm Henry Kissinger. Näissä EU:n haasteissa on kysymys kulttuurientropiasta: kulttuurien kypsyydestä. Kirjoitan siitä jatkossa enemmän.
Kiitoksia mielenkiinnosta!