Millainen kokonaisuus Suomen yliopistoista muodostuu?


Suomessa mietitään kuumeisesti uutta toimintapistettä yliopistoille. Aiheesa voi lukea mediasta, joten ei siitä tässä enempää.

Alla ryhmittely Suomen tiedekunnista GoodReason – kaavion mukaan. Tiedot on koottu wikipediasta artikkelista Yliopistolliset tutkinnot Suomessa.

Suomen tiedekuntien yhdistelmäKaavion periaate on selostettu toisaalla näillä sivuilla.

Mitä hyötyä tällaisesta kaaviosta voi saada?

Jos suoranaista hyötyä ei saa jakamaan ihmisiä luokkiin ja ominaisuuksiin, kuvan perusteella tuleva opiskelija voi miettiä kelpoisuuttaan ja kiinnostustaan liittyykö se teoriaan vai käytäntöön: ihmisten vai koneiden kanssa työskentelyyn: yhteiskunnan normeihin ja arvoihin vai hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ryhmittely ei toimi ihan tarkkaan, koska esimerkiksi psykologiaan liittyy monia kytkentöjä jokaiselle sektorille, joista on kerrottu muualla näillä sivuilla.

Jos muodostetaan uutta organisaatiota kuten turvapaikanhakijoiden systeemi, silloin uuteen konstruktioon tarvitaan erilaisia rooleja, ja silloin ammattirajat eivät välttämättä toimi. Noudattamalla kaavion tapaista ryhmittelyä voidaan taata se, että kehittyvä systeemi todellakin pystyy kehittymään, eikä sorru byrokratiaan.

Johtopäätöksiä kaaviosta

Suurin osa yliopistojen tiedekunnista liittyy hyvinvointiin (alin solmu): kuvataide, liikuntatieteellinen, teatteri ja tanssi jne. Koska kaavio on tulkitseva, eikä perustu tieteeseen, soveltaja voi määritellä kentät sen tiedon perusteella, mitä on onnistunut keräämään. Yksi tarkoitus olisi miettiä mitkä tiedekunnat kipeimmin tarvitsevat rahoitusta.

Mitä tiedekunnista kokonaisuutena puuttuu?

Kaavion ideasta voi päätellä millainen “kone” ja “organismi” yliopistolaitos kokonaisuutena on (jättäen huomiotta sen, että tiedekunnat ovat varsin riippumattomia toisistaan).

On tyypillistä, että tiedekunnat rakentuvat olemassaolevan tiedon varaan, ja korkeintaan valmistavat nykyiseen työelämään. Varsin vähän näkyvissä on uudistamiseen tähtäävää koulutusta ja tutkimusta, vaikka sen luulisi olevan kaikkein tärkein osaamisen laji kovasti muuttuvassa yhteiskunnassa.

Uudistumista vie eteenpäin etupäässä teknistieteellinen tiedekunta (IT) ja sitä rajoitetaan kauppatieteellisen tiedekunnan keinoin, mihin yhteiskintatieteellinen tuo varsin vähän uutta (liian vähän). Siksi digitalisaatio etenee osittain hallitsemattomasti ja organisaatiorakenteet julkisella ja yksityisellä sektorilla ovat jämähtäneet aiempien vuosikymmenten tasolle.

Jos yliopistolaitos suunniteltaisiin uudelleen….

Kannattaisi varmaan ottaa oppia Stanfordin yliopiston Symbolic Systems – ohjelmasta, mikä pyrkii lähentämään tiedekuntia toisiinsa systeemi-käsitteellään (SSP), koska se antaa opiskelijoille hyvän pohjan kohti laaja-alaista tulevaisuutta ja syvällisyyttä. Tulevaisuuden palveluja kehitettäessä keskeiseksi rakenteeksi tulee juuri palvelu. Kaikki toiminnot jotenkin yhdistyvät palvelun käsitteessä ja siihen liittyy palvelun tuottaja ja tarvitsija. Kun siitä lähdetään (lean-hengessä?) yhteiskuntaa kehittämään, jää kaikki turha byrokratia vähemmälle ja palvelun tarvitsijat hyötyvät kokonaisuuden harmoniasta.

Siinäpä esikuvaa Suomen liikenneinfrastruktuurille ja sosiaali-terveyspalvelujärjestelmälle!

, , ,