Ludvig von Bertalanffy loi perusteet maailman ymmärtämiseen systeeminä; General Systems Theory

Ludvig von Bertalanffy loi perusteet maailman ymmärtämiseen systeeminä; General Systems Theory

Länsimaista (Suomi, Saksa ja muut Euroopan maat ja markkinataloudet) ei taida enää löytyä montaa elintä, joka ei vannoisi hiilineutraaliuden nimiin. Kuitenkin tuo käsite on jo harhaanjohtava, jos samalla ei oteta huomioon sitä kaikkea muuta saastetta ja luonnon kuormaa, mitä tämä elin (=systeemi) aiheuttaa ihan perustoiminnallaan.

Jos niukkuuden linjalle lähdetään, silloin pitää muistaa kutistaa yrityksen peruskuormittavaa missiotakin, koska Kasvun rajat on se toinen epäyhtälö, joka tulee ottaa huomioon. Kenen mielestä esim. autourheilu on vihreää taloutta ja siirtymää, ja loisi kestävää pohjaa maapallon luonnon säilymiselle yhtä elinvoimaisena kuin se oli ennen teollisuuden aikaa, ja ennen ralleja?

Yleisen systeemiteorian isä näki, että maapallo on systeemi, jopa organisaatio

Jo Aristoteleella oli käsitys universaalista (holon) ja erityisestä (partikulaari). Jos yksi taho saastuttaa, se vaikuttaa ympäristöönsä. Biologi Ludvig von Bertalanffy tajusi tutkiessaan eläinten ja kasvien evoluutiota, että ilman hiilidioksidia ei yksikään kasvi pysy elinvoimaisena. Kasvien voidessa huonosti (sademetsät), ihmisille ja eläimille ei riittäisi happea. Fotosynteesi on kaksisuuntainen yhtälö, onneksemme 🙂

Systeemien teorian “isä”.

Maailma on myös organisaatio. Mietelauseessaan hän toteaa: “Haluamme löytää uudenlaisen perusnäkökulman: maailma organisaationa, koska se muuttaisi perusteellisesti ajattelumme taksonomiaa (luokitus) ja vaikuttaisi käytännön asenteihimme. Meidän täytyy kuvitella koko biosfääri kokonaisuutena huomioiden sen toisiaan vahvistavat tai toisiaan kumoavat keskinäisriippuvuudet“.

Ihmiset, jotka eivät kykene systeemiajatteluun, ovat helposti harhaanjohdettavissa uskomaan lineaarisia vuorovaikutussuhteita, jotka jäävät korkeintaan termostaatin tasolle. Maailman malli (taksonomia) ei kuitenkaan yllä edes huoneiston lämpöpatterin termostaatin tasolle, jos/kun säätövoimaa ihmiskunnalla ei ole riittävästi luontoon nähden. “Kunnianhimoinen” puuttuminen yhteen mittariin voi ajaa systeemin äärilaitaan tai syntyy uusi ongelma, kuten riippuvuus sähkömonopoleista ja raaka-aineista, joita ilman luonto ei toimisi. Entä ovatko ydinvoimalat kestävää siirtymää?

Näiden keskinäisriippuvuuksien pohdintaan systeemiajattelu (Soft Systems Methodology) on tuottanut menetelmiä jo 1970-luvulta lähtien. Luonnon ja maailman ja ilmaston säätäminen on parhaaltakaan matemaatikolta hankala mallintaa matemaattisesti, koska luonnon kaikkia käyttäytymismalleja ei tunneta (ns. Good Regulator – teoreema). Palautesilmukoiden ymmärtäminen edesauttaa jo sitä, että ihan päättömyyksiä ei ilmastontorjuntatyössä tehdä.

Systeemienteoria on vielä huomattavasti laajempi tieteellinen käsite kuin systeemiajattelu, universaalimpi aihe kuin maapallon säätäminen, joka on tarkastelukohteista vain yksi, vaikka sekin kuulostaa käsittämättömän suurelta aiheelta.

Helpointa olisi koko yhteiskunnan kannalta se, että maapallo itsestään palautuisi siihen lämpötilaan, mikä ihmisille on ollut suotuisin. Auringon valtavan energiakapasiteetin vaihtelusykleineen tuntien, ja ottaen huomioon maapallon geoympäristön monimutkaisuuden (kuten merivirrat ja tulivuoret), voi hyvinkin tapahtua sellaisia muutoksia, joita ihminen ei nykytiedoin osaa ennakoida.

Ammattitaitoinen tutkija on kriittinen varautuen tilanteisiin, että itse voi myös erehtyä, eikä ainakaan tiedä kaikkea.