GoodReasonin totuusehdot eivät perustu yksittäiseen auktoriteettiin, formaaliin järjestelmään tai ennalta annettuun totuuskriteeriin, vaan siihen tapaan, jolla ajattelu rakentuu, avautuu ja tulee näkyväksi. GoodReason ei väitä kertovansa, mikä on lopullisesti totta, vaan millä tavoin jokin käsitys on perusteltu, missä kognitiivisessa ja systeemisessä asemassa se sijaitsee ja millaisin edellytyksin sitä voidaan kehittää, haastaa tai ylittää. Totuus ei tällöin ole yksittäinen väite, vaan rakenteellinen suhde näkökulmien, kehien ja siirtymien välillä.
GoodReason edellyttää, että jokainen väite voidaan paikantaa eksplisiittisesti omaan napakoordinaatistoonsa: sektorinsa, kehänsä ja oletustensa suhteen. Väite on oikeutettu vain, jos sen lähtökohdat, rajat ja soveltamisala tehdään näkyviksi. Tämä estää sekä piilevän reduktionismin että näennäisen relativismin: kaikki näkemykset eivät ole samanarvoisia, mutta niiden arviointi ei tapahdu auktoriteetin vaan rakenteellisen koherenssin perusteella. Väite, joka ei kykene paikantumaan tai joka rikkoo kehien välisen loogisen jatkuvuuden, menettää oikeutuksensa.
GoodReason tunnustaa, että kaikki systeemit eivät kehity kohti korkeampia abstraktiotasoja, eikä kehien järjestys ole normatiivinen pakko. Kehämalli ei kuvaa arvoasteikkoa vaan mahdollisuusrakennetta: mitä korkeammalle kehässä edetään, sitä enemmän edellytetään reflektiota, integraatiota ja vastuuta. Totuus on sidoksissa siihen, mitä kullakin kehällä on mielekästä ja mahdollista sanoa. Siksi GoodReason ei lupaa universaalia ratkaisua, vaan kyvyn tunnistaa, milloin ratkaisu ei ole vielä perusteltavissa.
Empiirinen tieto ei ole GoodReasonissa sivuroolissa, mutta se ei myöskään yksin määritä totuutta. Havainto, mittaus ja data ovat aina kytkeytyneet tulkintakehykseen. Totuusehto ei ole datan määrä vaan sen kyky integroitua malliin niin, että se muuttaa ymmärrystä eikä ainoastaan vahvista ennakko-oletuksia. Jos empiirinen havainto ei kykene vaikuttamaan kehärakenteeseen tai siirtymiin, se jää informatiiviseksi mutta ei totuudellisesti merkitykselliseksi.
GoodReason hyväksyy kognitiivisen rajallisuuden ja tekee siitä eksplisiittisen osan totuusteoriaansa. Totuus on aina suhteessa siihen, mitä yksilö, organisaatio tai yhteisö kykenee ymmärtämään, oppimaan ja käyttämään. Tämä ei tee totuudesta subjektiivista mielipidettä, vaan situoitua: eri toimijoilla voi olla eri tavoin oikeutettuja totuuksia eri kehillä, kunhan ne eivät väitä ylittävänsä omaa kognitiivista kantokykyään.
Tekoälyä GoodReason kohtelee kognitiivisena apuvälineenä, ei totuuden lähteenä. Tekoälyn tuottamat tulkinnat ovat hyväksyttäviä vain siltä osin kuin ne voidaan asettaa samaan napakoordinaatistoon kuin inhimilliset tulkinnat, ja altistaa ne samoille kriittisille ehdoille. Tekoäly ei vahvista mallin totuutta, vaan testaa sen kestävyyttä dialogissa, vastaväitteissä ja rajatapauksissa.
GoodReasonin totuusehto on lopulta koherenssi, ei sulkeuma. Malli on oikeutettu niin kauan kuin se kykenee vastaanottamaan vastaväitteitä, tarkentumaan ilman hajoamista ja paljastamaan omat rajansa. Heti kun se lakkaa tuottamasta uusia kysymyksiä, uusia siirtymiä tai uusia näkökulmia, se menettää tieteellisen luonteensa. Tässä mielessä GoodReason ei ole valmis teoria vaan emansipatorinen ajattelutapa: keino irrottautua reduktionismista ilman että sorrutaan mielivaltaisuuteen, ja tapa rakentaa kriittistä, luovaa ja jaettavaa ymmärrystä systeemisestä todellisuudesta – ihmisten ja tekoälyn yhteisessä dialogissa.