Suunnittelutiede ja systeemitiede ovat vastalääkettä yhteiskunnan sekavalle kehitykselle

Suunnittelu ja neuvottelu ovat ainoita lääkkeitä yhteiskunnan sekavuuteen, teknologian ongelmiin ja ihmissuhteiden haasteisiin. Molemmat tarvitsevat kuitenkin tuekseen teorioita ja periaatteita, joilla asianomaisten osaaminen täydentyisi riittävälle tasolle. Uudenlaista oppia tarvitaan!


Korjausliike-ehdotus sekavuuteen parhaina tieteen käsityksinä ilmaisten koostuu termeistä Systeemiajattelu sekä systeemitiede, jotka kykenevät ilmaisemaan minkä tahansa alueen problematiikkaa abstraktisti, että ongelmat saadaan muotoiltua kesytettyyn muotoon.

Tieteellinen maailmankuva

Kuinka tiede ja tutkimus voivat arvioida yhteiskunnan tilaa?

  • Tietenkään mikään yksittäinen tieteenala tai yliopiston tiedekunta eivät pysty selittämään tosielämän haasteita, poliittisia kuvioita ja tilanteita, jotka johtuvat riittämättömistä resursseista, ehkä pääoman puutteestakin.
  • Esimerkiksi Suomen oloissa tutkimus ei ole juuri koskaan kohdistunut yhteiskunnan oman problematiikan selvittämiseen, mutta toki erilaisia ilmiöitä on tutkittu yhteiskunta- ja ihmistieteiden piireissä (Aalto yliopiston Systeemitieteen osasto halusi levittää kukoistuksen oppia, missä keskityttiin opiskelijan omaan mielentilaan, mutta ei siihen, millainen olisi ideaalinen yhteiskunnan tila, minkä kaikki kansalaiset kokisivat omakseen).
  • Jo 1980-luvulla alkoi johdonmukainen tutkimuksen suuntaus Systeemiajattelu, jota jo edisti Systeemitiede (Ludvig von Bertalanffy: Grand Systems Theory) ja siihen liittyen kybernetiikan opinala selvittämään, mitä ovat vaikutus, vastavaikutus, palaute, oppiminen, säätyvyys ja johtaminen luomassa sellaista yhteiskuntamallia, joka ei kaadu, vaan ajoissa osaa ilmoittaa virhetiloistaan, että niille ajoissa löytyisi korjaus.
  • Suomessa kybernetiikka ei ole koskaan edennyt, eikä systeemitiede ole päässyt esille edellä kuvatussa laajuudessa valtakunnan foorumeilla. Kummastakaan ei itse asiassa tiedetä tarpeeksi, että otettaisiin edes keskusteluun, vaikkakin käsitykset pahimmistakin ongelmista tulevat esille päivittäin jopa sosiaalisessa mediassa kiistelyinä. Poliittinen järjestelmä ei voi omille haasteilleen mitään.

Tieteellinen maailmankuva lähtee peruskäsitteistä hyläten subjektiiviset alkuasetelmat ja hierarkiat, joissa jokin olisi oletusarvoisesti vahvempi kuin toinen. Tieto ratkaisee. Se mitä ihmiset haluavat tehdä ja olla. Sitä kautta päädytään käsitykseen, mitkä ovat elämän (ja luonnon ehdot) ja mikä on välttämätöntä, että ihmiset voisivat hyvin. Kun sen perusteella päädytään vaihdantaan ja markkinaan ja kokonaisuuden hyvinvointiin, ollaan lähellä Systeemitieteen perustarkoitusta.

Systeeminen maailma on rikas ja kaunis ja matemaattinen.

Verrattuna yliopistojen pönöttyneeseen luku-/kirjoituskulttuuriin ja arkielämän kiihkeään ajattelun rytmiin, systeemitiede tuo esille visuaalisen ja rationaalisen maailmankuvan selkeinä hahmoina, jotka kauniisti vaikuttavat toisiinsa. Se on itseoppivuutta ja tarkoittaa metajohtamista. Sellaista ”taidetta” on helppo suunnitella.

Fractals: ”Nature’s simplicity and complexity; its ephemeral fragility and robust endurance” https://sis.bio/insight/systems-theory/fractals/

Millainen on tahtotilamme?

Jos yhteiskunnan ilmiöitä tosiasiallisesti haluttaisiin laittaa kuntoon, ei ole mitään parempaa teoriatukea kuin Systeemitiede kymmenine tuhansine tieteellisine artikkeleineen, koska sillä on taipumuksena yhdistää erillistieteiden tietämys johdonmukaiseksi kokonaiskuvaksi. Systeemitieteen metodiikkaa on tutkittu paljon 1940-luvulta alkaen, mutta jostakin syystä kaikki valtiot ovat ajautumassa ihan päinvastaiseen nurkkaan, mille ominaista on autoritäärinen johtaminen ja vaihtoehdottomuus.

Kybernetiikka on viisauden tiedettä ja ohjauksen taidetta. Kaikkiaan 10 määritelmää kybernetiikasta ja kymmeniä kuvauksia Supertieteestä tulee esille kirjassamme Supertiede.

Seuraava Metayliopiston kirja Suunnittelutiede konkretisoi yhteiskunnan positiivista kehittämistä Systeemijärjen muotoon. Systeemijärki on joukko hyödyllisiä ajattelun ja IT-kehityksen työkaluja (artefaktoja), joilla yhteiskunnastamme voi tehdä modulaarisemman ja paremmin hallittavan. Se on myös metavisio yhteisestä älystä, toimiva vastuullinen, sosiotekninen systeemi.