Kollektiivista saamattomuutta mitataan kulttuurientropialla; systeemisyys auttaa siihen

SOTE-hankkeen kompuroinnista ärsyyntyneenä aloin muistella hokemaa: ”Mitä useampi kokki, sitä surkeampi soppa!”

Äärimmäinen vastakohta saamattomuudelle on systeeminen toiminta, missä kehittäjä(t) pystyy luomaan uutta käytäntöä suoraan teoriasta. Olen harjoitellut sitä vuosia ja se huipentuu lokakuun (2017) aikana tarkoituksena määritellä koko yhteiskunta ja esittää ratkaisut sen pääongelmille.

Saamattomuudesta systeemisyyteen

 

Saamattomuudesta systeemisyyteen

Tämä ei ole enää systeemiajattelun opettelua, vaan soveltamista samaan tyyliin kun aikanaan olen kehittänyt teollisuuden järjestelmiä, mutta korkeammalla abstraktiotasolla. Kybernetiikka on mainio ajattelutapa ja siitä on paljonkin tietoa, mutta aihe ei ole ihan helppo.

Yksi systeeminen vääristymä on sekin, että Suomessa systeemiajattelijoiksi itseään kutsuvat eivät suostu yhteistyöhön ja syitä siihen on monia, eikä vähin niistä ole vallitseva scarcity – ajattelu, että rahaa on niukasti ja asiakkaita on niukasti ja aikaa on niukasti ja juuri tänään ei kannata uhrata hetkeäkään mihinkään yhteistyöhön. Tiettyjen konsulttien mielestä yhteistyö on jopa vaarallinen sana. Tällaiset tabut haluan murtaa.

Metayhteiskunnan päätavoite on tuottaa avoimuutta ja vapautta rajoitteista, jotka ovat jostakin syystä syntyneet kahlitsemaan nykyihmistä.

Video on vajaat 20 min pitkä. Se kuuluu Metayhteiskunta-katselulistaan numerona 7. Kuukauden päättyessä listassa on 10 informaatiivista videota ”kvanttihyppyineen”: The best is soon to become!”