Ekosysteemiajattelu on moderni tapa kehittyä; onnistuuko se Suomelta?

Yrityksiä jäykistää yleisesti — varsinkin taantuvilla markkinoilla — liika kilpailullisuus, mikä saattaa johtaa salailuun, ideoiden kähmimiseen, siiloutumiseen ja byrokratiaan. Kun yritys luulee parantavansa kilpailukykyä, se vanhollisten asenteittensa takia helposti taantuu, jauhaa samoja asioita tuloksettomasti ja eksyy lillukan varsiin. Joidenkin ylistämä Pölli tästä – periaate johtaakin kaikenlaiseen kähmintään, kun yhteisyötä ei päästetä aktivoitumaan ihan aidosti.
Sama tauti vaivaa järjestöjä ja julkisen sektorin toimijoita, vaikka veronmaksajat heille palkan maksavat. Politiikkakin saataisiin siistimmäksi, jos auliisti ja kannustaen tukeuduttaisiin myös kaverin ideoihin, häntä kiittäen.

Näin päätellen päädytään ekosysteemin ideaan. Siinä kysymys on viisaudesta, viisauden jakamisesta ja toisen viisauden oppimisesta. Se on keskinäistä hyvinvointia. Parasta tietoa jaettavaksi siinä on arvokkaimmat tulokset, joiden hyväksytään olevan ekosysteemin käyttövoimaa. Onhan se tietysti tapauskohtaista harkintaa.

Kybernetiikka ja systeemiajattelu linjaavat ekosysteemien piirteitä

Kunnollista teoriaa ekosysteemiajattelun pohjaksi ei löydy tutkimuslaitoksista, eikä yksityiseltä sektoriltakaan. Sitä voi oppia muiden esimerkeistä, mutta soveltaminen tulee tehdä tapauskohtaisesti valiten. Kybernetiikka on hyvää taustatietoa tähän suunnitteluun, koska se selittää periaatteita, joilla saadaan aikaan elinkelpoisia systeemeitä ja se on kykyjen ja säätelyn teoriaa.

Jos ekosysteemin toimijoiden kyvyt ja säätelykeinot eivät ole riittäviä, se voi romahtaa, mutta aikanaan korvautua pätevämällä ekosysteemillä. ICT-ala on esimerkki dynaamisista ekosysteemeistä nopeine muutoksineen (Nokia, Elop ja ”palavat öljynporauslautat”). Ekosysteemit tuovat esille voimakkaan kasvun mahdollisuuksia, mutta liittyy niihin tietysti riskinsä.

Suomi ekosysteem(e)inä

Kokonainen valtio ei ole ollut yhtenäisenä suunnitteluekosysteeminä monestikaan, sillä valtio on niin monitahoinen kokonaisuus. Chilen Cybersyn-projekti 1970-luvulla yritti olla sitä, ja siitä saatiin merkittävää tutkimusaineistoa, vaikka se silloin kaatui vallankaappauksen seurauksena. Nyt ajat ovat toiset.

Mikään ei silti estä ajattelemasta Suomen valtiota joukkona ekosysteemeitä, jotka pyrkivät yhdessä hoitamaan maan tilanteen kuntoon: työllisyys nousuun, talouteen kasvua, ihmisille hyvinvointia jne. Tässä videossa esittelen muutamia systeemisiä malleja, joita Suomi voisi käyttää kehittyäkseen. Paras ja konkreettisin alusta, minkä varaan Suomi loisi loistavaa tulevaisuutta, lähtisi Viron X-Road-väylän tapaisesta perusajatuksesta, missä yhteiseen palveluväylään ja sitä abstrahoivaan ideaan rakennettaisiin vähän kerrallaan tärkeimmät yhteiskunnan ominaisuudet: maksaminen, palvelutarjonta, julkisen sektorin tuki jne. Viro on tässä jo suhteellisen pitkällä, mutta kybernetiikan keinoin selkeästi linjaamalla Suomi pääsisi kenties huomattavasti pidemmälle.

Ekosysteemejä suunniteltaessa on tehtävä kompromissejä kilpailun, poliittisten valintojen ja oman toimittajaverkoston välillä. Kokonaisuuden hyvyyttä kuvaa mainiosti kulttuuritietoisuuden mittari, jonka ylimmäksi asteeksi Barrett ja kumppanit ovat linjanneet juuri ekosysteemin. Se on avoimuuden ylistystä ja koheesion (yhteenkuuluvuuden) arvostusta. Kukapa ei näitä arvoja kannattaisi!

Nyt siis kaikki poliitikot ja bisnesmiehet ja -naiset ekosysteemejä suunnittelemaan!

Video on reilun tunnin mittainen (71 min).